[Edellinen|Seuraava|Palaute] Internetversio luotu 23/2/96, peter@neuro.hut.fi (Peter Berglund)

SISÄLLYS

23. Yhteenveto ehdotuksista

Opetusministeriö pyysi minua tekemään ehdotuksia
  1. korkeakoulujen luonnontieteellisten ja teknistieteellisten yksiköiden työnjaosta eksaktien luonnontieteiden ja niihin liittyvien tekniikan alojen opetuksessa ja tutkimuksessa,
  2. näiden alojen koulutuksen mitoittamisesta eri tieteen ja tekniikan aloille sekä eri toimialojen tehtäviin,
  3. näiden alojen koulutuksen rekrytointipohjan kehittämisestä,
  4. tarvittavista rakenteellisista uudistuksista ja muista tarpeellisista toimenpiteistä sekä
  5. ehdotuksen tuottamista säästöistä ja voimavarojen uudelleenjärjestelyistä.

Olen suorittanut tehtäväni ja laatinut muistioni tavalla, joka poikkeaa traditionaalisesta. Kuitenkin uskon paneutuneeni niihin asioihin, joihin minun oletettiin ottavan kantaa. Ennen kaikkea olen pyrkinyt tekemään ehdotuksia, joilla käsitykseni mukaan saattaisi olla mahdollisuuksia tulla hyväksytyiksi. Etenemisen on tapahduttava pienin askelin. Parannukset on ennen kaikkea toteutettava laitos- ja laboratoriotasolla. Voidakseni tehdä tähän suuntaan meneviä ehdotuksia, olen suorittanut laajan arvioinnin eksaktien luonnontieteiden ja niihin liittyvien tekniikan alojen opetuksesta ja tutkimuksesta maassamme.

Koska eksaktien luonnontieteiden koulutuspaikkoja on Suomessa liikaa, 5 -- 10%:n luokkaa olevia henkilökunnan supistuksia tulisi näiden alojen laitoksissa tehdä. Helsingin yliopistossa saattaa olla aiheellista suorittaa siirtoja tiedekuntarajan yli. Kriteereinä voidaan käyttää valmistuneiden perustutkintojen määrää ja opetuspisteen hintaa. Pienissä yliopistoissa ei supistuksia kannata tehdä, saneerauksia kylläkin. Suurista korkeakouluista opetuspisteen hinta on korkein Helsingin yliopistossa (kts. kuva 4). Lisäksi HY on perusopetuksen ranking-listalla (kts. kuva 2) viimeisenä. Suurimmat sekä prosentuaaliset (noin 10%) että absoluuttiset supistukset tulisi siis keskittää HY:n eksaktien luonnontieteiden laitoksiin. Isoista korkeakouluista opetuspisteen hinta on samaa, melko korkeaa tasoa myös OY:ssa, JY:ssa ja TY:ssa. Näissä yliopistoissa tulisi suorittaa selektiivisiä henkilökunnan siirtoja matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan sisällä noin 5%:n verran.

Tähän lukuun olen koonnut tärkeimmät selvitystyöni perusteella suosittelemistani toimenpiteistä lyhyine perusteluineen. Olen pyrkinyt tekemään ehdotuksia maamme yliopistolaitoksen rakenteelliseksi kehittämiseksi eksaktien luonnontieteiden osalta. Joitakin lainsäädännön muuttamista vaativia toimenpiteitä tarvitaan. Eräät esityksistäni ovat niin yleisiä, että toteutettuina ne olisi ulotettava koko korkeakoululaitokseen. Vähäiset ehdotukset, jotka koskevat vain yhtä korkeakoulua, mainitaan pelkästään asianomaisen oppilaitoksen kohdalla.


1. Yleisiä huomioita
2. Huippuyksikköä ei perusteta vaan se syntyy
3. Tieteellisen työn laadun arvioiminen
4. Eksaktien luonnontieteiden rekrytointipohjan laajentaminen
5. Korkeakouluopintojen nopeuttaminen ja koulutuspaikkojen mitoitus
6. Korkeakoulujen virkarakenteen kehittäminen
7. Ehdotusten tuottamat säästöt


OPETUSMINISTERIÖN TYÖRYHMIEN MUISTIOITA 3:1996 PROMEMORIOR AV UNDERVISNINGSMINISTERIETS ARBETSGRUPPER

[SISÄLLYS]
[Edellinen|Seuraava|Palaute]