5. Korkeakouluopintojen nopeuttaminen ja koulutuspaikkojen mitoitus 5. Korkeakouluopintojen nopeuttaminen ja koulutuspaikkojen mitoitusYliopistojen pääsykokeita on kehitettävä niin, että suurin osa valinnoista kaikille aloille, myös tekniikkaan ja lääketieteeseen, voidaan tehdä heti ylioppilastutkinnon jälkeen. Päämääränä tulisi olla lopettaa käytäntö, jossa hyvin monet nuoret osallistuvat 'preppauskursseille' yliopistojen luonnontieteellisissä tiedekunnissa ennen kuin he vihdoin pääsevät, lahjakkaampia ja nuorempia syrjäyttäen, teknillisiin korkeakouluihin tai yliopistojen lääketieteellisiin tiedekuntiin. Tämä epäterve systeemi sitoo paljon yliopistojen voimavaroja ja käytännössä pidentää opiskeluaikoja 1 -- 2 vuotta. Tuskin mikään voisi olla suurempaa kansantaloudellista tuhlausta! Yliopistojen uusista opiskelijoista lähes 20% oli vuonna 1991 koulutuspaikan saadessaan jo yli 25-vuotiaita. Edelleen kuitenkin katsotaan, että uutta ylioppilasta ei tule estää tavoittelemasta kaikkein utopistisimpiakaan päämääriä, vaan hänen täytyy valtion kustannuksella saada valmistautua haluamansa tiedekunnan pääsykokeeseen miten kauan tahansa. Pieniä muutoksia oikeaan suuntaan ollaan nyt tekemässä, kun ensimmäistä kertaa yliopistoihin pyrkivälle vuosiluokalle aiotaan antaa 75%:n kiintiö aloituspaikoista.
On välttämätöntä muuttaa opintotukijärjestelmää. Niiden, jotka opiskelevat nopeasti, tulee saada enemmän tukea kuin niiden, jotka etenevät hitaasti. Nyt tilanne on päinvastoin. Nopeasti valmistuneille opintovelat tai osa niistä voitaisiin maksaa takaisin valtion varoista.
Opintosaavutukset ovat parempia niissä maissa, joissa ylioppilailta peritään lukukausimaksu. Kun opiskelu ei ole ilmaista, kiinnittävät oppilaat ja heidän vanhempansa paljon enemmän huomiota opetuksen laatuun ja saavutettuihin tuloksiin kuin meillä. Maksu myös kannustaa opiskelemaan nopeasti. Kohtuullinen lukukausimaksu, esimerkiksi 1000 mk, olisi toteutettava myös Suomessa.
Kullekin opiskelijalle olisi määrättävä tutor, joka on osavastuussa opintojen edistymisestä. Opetuksen tasoa ja arvostusta olisi nostettava systemaattisilla arvioinneilla ja kannustuspalkinnoilla. Dosentteja olisi hyödynnettävä nykyistä paremmin liittämällä heidän työpanoksensa kiinteästi muuhun luento- ja laboratorio-opetukseen sekä perus- ja jatko-opiskelijoiden ohjaukseen. Saman kurssin tenttiminen olisi sallittava vain kolme kertaa. Pro gradu tutkielmat ja väitöskirjatyöt olisi tehtävä tutkimusprojektien osana eksaktien luonnontieteiden kaikilla aloilla, jolloin töiden ohjaus on jatkuvaa.
Kaikki väitöskirjatyötä tekevät tutkijat on opetustyön määrässä saatettava samaan asemaan. Muutoin traditionaalinen assistentin virka muodostuu tieteellisen karriäärin kannalta epäedulliseksi, kun kilpailijat saavat tehdä tutkimustyötä ilman muita velvotteita. Aikaisemmin tämä etu koski suhteellisen harvoja Suomen Akatemian tutkimusassistentteja, mutta uusia Graduate School-paikkoja on paljon enemmän. Muutaman tunnin viikottainen työvelvollisuus koskisi tutkimusassistentteja, tohtorinkoulutusohjelmissa mukana olevia, vieläpä stipendiaatteja. Kaikki he käyttävät laitoksen palveluja hyväkseen, joten on oikein ja kohtuullista, että he myös osallistuvat laitoksen töihin.
Arvioiden laatiminen eksaktien luonnontieteiden ja lähialojen diplomi-insinöörien koulutuspaikkojen tarpeesta on vaikeaa erityisesti nyt, kun ammattikorkeakoulut ovat tulleet kuvaan mukaan. Esitän kuitenkin luvussa 19 ja jaksossa 20.3. noin 10%:n supistuksia eksaktien luonnontieteiden laitosten henkilökuntaan Helsingin yliopistossa ja 5%:n vähennyksiä TY:ssa, OY:ssa ja JY:ssa. Arviointini osoittaa, että supistuksiin on aihetta, kuten HY:n keskushallintokin on todennut. Ne voidaan haitatta toteuttaa, jos jäljelle jäävät koulutuspaikkat samalla saadaan nykyistä tehokkaampaan käyttöön ja opiskeluajat lyhenevät. Matemaattis-luonnontieteellistä opetuskapasiteettia on Suomessa liikaa.