Ikääntyneet, yli 40- tai jopa yli 50-vuotiaat assistentit ovat jo pitkään olleet vakava ongelma varsinkin vanhemmissa yliopistoissa. Heidän urakehityksensä on ajat sitten pysähtynyt ja mahdollisuudet saada tehtäviä korkeakoululaitoksen ulkopuolelta huononevat vuosi vuodelta. Assistentin virat tarvitaan nuoremmille. Yli-ikäiset, virkaansa vakinaisesti nimitetyt assistentit tulisi siirtää 55-vuotiaana varhaiseläkkeelle. Ohjesäännöt on muutettava sellaisiksi, että tämän henkilöryhmän syntyminen yliopistolaitokseen ei vastaisuudessa enää ole mahdollista.
Professorin virka on tehtävä neliportaiseksi: assistenttiprofessori (A24 pl), apulaisprofessori (A26), professori (A28), sopimuspalkkainen huippuprofessori (S30). Kaikkien viranhaltijoiden titteli olisi professori. Nimikkeen laajennus edellyttää hallitusmuodon muutosta, jotta kaikkien professorien nimitys voidaan siirtää tasavallan presidentiltä korkeakouluille itselleen. Kutsumismenettelyllä valintaprosessi olisi saatava hoidetuksi kolmessa kuukaudessa. Yliassistenttien ja lehtorien virat pitäisi vähitellen muuttaa assistenttiprofessorin viroiksi, joihin vaadittaisiin dosentin pätevyys.
Korkeakouluihin on luotava selkeä tieteellinen karriääri, jossa virhearvioinnit pystytään nykyistä paremmin välttämään. Yleneminen riippuisi kyvyistä, ei vakansseista. Olisi siirryttävä järjestelmään, jossa professuuri normaalitapauksessa aina ensin täytetään apulaisprofessorin virkana 5 vuoden määräajaksi. Menestyksellinen tehtävien hoito toisi ylennyksen, ensin viisivuotiseksi professoriksi, sitten pysyvän nimityksen. Assistenttiprofessuuri olisi aina määräaikainen ja työ korkeakoulussa rajoitettu kahteen viisivuotiskauteen, ellei ylennystä apulaisprofessoriksi ole tänä aikana tullut. Erikoistapauksissa, esimerkiksi professorin siirtyessä korkeakoulusta toiseen, systeemissä tulisi olla joustoa. Tieteellisen työnsä lopettaneet professorit olisi siirrettävä 55-vuotiaina varhaiseläkkeelle.
Opetusta tulisi parantaa ja havainnollistaa, samalla kustannuksia säästäen, käyttämällä tehokkaasti hyväksi tietotekniikkaa ja tietoverkkoja. Luennoitsijan persoonallinen panos on kuitenkin edelleen erinomaisen tärkeä oppilaiden kiinnostuksen ylläpitämiseksi ja sanoman viemiseksi perille. Professorin tulee itse olla paikalla luentosalissa.
Dosentteja tulisi hyödyntää nykyistä paremmin. Virkadosenttijärjestelmää ei kuitenkaan tulisi toteuttaa, sillä se johtaisi monen tieteellisen työnsä jo lopettaneen dosentin palkkaamiseen. Assistenttiprofessuurit ovat sopivia välivirkoja korkeakouluissa.
1600:n tunnin työvelvollisuus on otettava käyttöön koko yliopistolaitoksessa. 'Matkalaukkuprofessorien' ja liiallisten sivutoimien aiheuttamat ongelmat on nopeasti korjattava: professorin tulee olla tavattavissa työpaikallaan vähintään neljänä arkipäivänä viikossa. Poissaoleva professori ei integroidu korkeakouluunsa tai sitä ympäröivään yhteiskuntaan.
Dekaaneille ja laitosten ja laboratorioiden johtajille maksettavien palkanlisien ehtona tulisi olla, että asianomainen kaiken muun ohella on aktiivinen tutkija.