2. Huippuyksikköä ei perusteta vaan se syntyy 2. Huippuyksikköä ei perusteta vaan se syntyyVoimavarojen jakajien, siis rehtorien, dekaanien, Suomen Akatemian, SITRA:n, TEKES:in ja yksityisten säätiöiden tulisi määrätietoisesti ja systemaattisesti etsiä ne tutkijat, joilla näyttää olevan ilmeisiä edellytyksiä muodostaa ympärilleen huippuyksikkö. Kun tällainen henkilö on löydetty, hänelle on 3 -- 5 vuoden aikana annettava tavallista paremmat resurssit. Jos kaikki menee hyvin ja erinomaisia tuloksia syntyy, tukea jatketaan, muussa tapauksessa erityisrahoitus lopetetaan ja valitaan sen kohteeksi uusi ryhmä. Maassamme on tällä hetkellä kaksitoista opetusministeriön nimeämää tutkimuksen huippuyksikköä.
Dekaaneilla ja laitosten esimiehillä on Suomen korkeakouluissa edelleen liian vähän todellista valtaa. He ovat lähinnä hallintomiehiä, jotka toteuttavat tiedekunta- tai laitoskollegien kompromissien tuloksena syntyneitä päätöksiä. Kehitystä parempaan suuntaan tosin on tapahtumassa. Valikoivien rahoituspäätösten teko kuuluu rehtoreille ja dekaaneille, sillä kollegiaaliset elimet eivät tähän pysty. Rehtorien ohella dekaanit ovat muutenkin kaikissa uudistuksissa avainasemassa.
Korkeakouluihin on saatava lisää tutkimuksen ja opetuksen 'keihäänkärkiä' kilpailuttamalla resursseja yliopistojen ja tutkijaryhmien kesken. Prosessi huippuyksiköitten valitsemiseksi vuosiksi 1997 -- 98 on jo loppusuoralla. On tietenkin tärkeää, että tästä halutusta statuksesta ei synny kiertopalkintoa. Tieteellinen työ on pitkäjänteistä toimintaa. Kansainväliselle huipulle päästään vain määrätietoisen uurastuksen tuloksena. Jatkuva ja riittävä rahallinen tuki, jopa vuosikymmenen ajan, on eräs oleellinen edellytys korkean tieteellisen tason saavuttamiseksi. Tutkimuksen huippuyksiköitten lukua tulisi varovasti lisätä ja joitakin heikommin menestyneitä jättää uudella kierroksella pois. Jatkon saamiseen voitaisiin asettaa hieman korkeampi kynnys kuin ensimmäistä kertaa huippuyksiköksi pyrkiville.
Uusia tutkimusyksiköitä perustetaan kaikissa maamme yliopistoissa ja korkeakouluissa innokkaasti. Hitaampi vauhti olisi paikallaan. Jos hankkeita jatkuvasti käynnistetään, entiset joutuvat vääjäämättä kärsimään eivätkä ne koskaan pääse kehittymään sille tasolle, jota alunperin toivottiin. Ennen uusien rahoituspäätösten tekoa opetusministeriön olisi entistä tarkemmin selvitettävä, miten saman korkeakoulun aikaisempien hankkeiden on käynyt. Jos tutkimuslaitoksia perustetaan liikaa, uusia huippuyksiköitä ei enää synny, sillä resurssit ovat jo jakautuneet liian moneen paikkaan.
Helsingin yliopisto ja Teknillinen korkeakoulu ovat kaavailleet yhteistä fysiikan tutkimuslaitosta, jolla olisi valtakunnallisia velvotteita suurenergiafysiikan tutkimuksessa. Koska suunnitteilla olevan laitoksen perustamisella on yleistä tiedepoliittista merkitystä, asiaa olisi harkittava laajemmasta perspektiivistä, ottaen huomioon mahdolliset seurannaisvaikutukset. Olisiko kevyt 'toimikuntapohjainen' organisaatio parempi? Ennenkuin laitoksen mahdollisesta perustamisesta päätetään, kaikki henkilöstökysymykset on selvitettävä. Huippuyksiköksi pyrkivässä laitoksessa voivat työskennellä vain maamme parhaat kyvyt. Suomessa on paljon fyysikoita. Koordinointia epäilemättä tarvitaan turhien päällekkäisyyksien välttämiseksi.
Tähtitieteen ja avaruustutkimuksen laitoksia maassamme on HY:ssa, TY:ssa, OY:ssa ja TKK:ssa; lisäksi on vielä yhteispohjoismainen kaukoputki Kanarian saarilla. Voisi ehkä väittää, että observatorioita on liikaa. Ottaen kuitenkin huomioon avaruustutkimuksen tärkeät käytännön sovellutukset ja tieteellisen kiinnostuksen mahdollinen siirtyminen ensi vuosituhannella suurenergiafysiikasta kosmologiaan, Hubble -tyyppisten avaruusteleskooppien tarjoamien mahdollisuuksien myötä, supistuksia ei nyt ole syytä tehdä.
Eurovillitys on vallannut suomalaiset. Monet laitokset ovat mukana liian monessa kansainvälisessä tutkimusprojektissa. Ylioppilailla on nykyisin ylen määrin mahdollisuuksia päästä johonkin eurooppalaiseen korkeakouluun, mutta opiskelupaikan valinta olisi suoritettava huolellisesti. Harkinta on tarpeen ylilyöntien välttämiseksi. Jatko-opiskelu ulkomailla on paikallaan, jos kotimaassa ei voi saada kunnollista alan koulutusta. Yleensä vasta tohtorin tutkinnon jälkeen on oikea aika mennä tieteelliseen työhön ulkomaille. Suomalaisia tutkijoita kehoitetaan osallistumaan kansainväliseen vaihtoon opetusministeriön, TEKES:in ja Suomen Akatemian toimesta alalla kuin alalla. Huolellisen valinnan merkitystä pitäisi ruveta korostamaan enemmän. Tulee muistaa, että Suomen tieteen maine viime kädessä perustuu omissa laboratorioissamme tehtyyn tutkimustyöhön.