[Edellinen|Seuraava|Palaute] Internetversio luotu 23/2/96, peter@neuro.hut.fi (Peter Berglund)

23. Yhteenveto ehdotuksista|SISÄLLYS

1. Yleisiä huomioita

Rakenteelliseen kehittämiseen suhtaudutaan maamme yliopistolaitoksessa nykyisin hyvin positiivisesti. Aikaisempi mielipide, jonka mukaan kaikki toimenpiteet aina edellyttivät uusien professorin virkojen perustamista ja toimitilojen laajentamista, näyttää tulleen hylätyksi. Ilmeisesti on käynyt niin, että taloudellisesta lamasta on ollut myös hyötyä. Uudistuksille suopea ilmapiiri on nyt käytettävä hyväksi opetusministeriön ja korkeakoulujen välisissä tulosneuvotteluissa. Järjestelyjä helpottaa se, että 60-luvun lopussa ja 70-luvun alussa virkoihin nimitettiin paljon professoreita, jotka nyt ovat siirtymässä eläkkeelle.

Vieraillessani eri laboratorioissa panin tyydytyksellä merkille, että kaikissa niissä yksiköissä, joissa tieteellinen työ on vähintään kohtuullista kansainvälistä tasoa, tutkimusvälineet ja muut resurssit ovat ainakin tyydyttävät, usein jopa erinomaiset. Perusresurssoinnin osalta ollaan kuitenkin tulossa vaaravyöhykkeeseen, jos valtion rahoitus ei, hallituksen lupauksista huolimatta, alakaan nousta vuoden 1997 budjetissa.

Meillä voitaisiin kokeilla Yhdysvalloissa usein käytettyä tapaa, jossa yliopiston johtoon valitaan akateemisen maailman ulkopuolinen henkilö, esimerkiksi hyvin menestynyt teollisuusjohtaja.



OPETUSMINISTERIÖN TYÖRYHMIEN MUISTIOITA 3:1996 PROMEMORIOR AV UNDERVISNINGSMINISTERIETS ARBETSGRUPPER

[23. Yhteenveto ehdotuksista|SISÄLLYS]
[Edellinen|Seuraava|Palaute]