2. Työn motivaatio ja päämäärät 2. Työn motivaatio ja päämäärät Ampiaispesässä? Suostuessani ottamaan vastaan selvitysmiehen tehtävän olin hyvin perillä siihen liittyvistä vaikeuksista. Kaikki aikaisemmat korkeakoululaitoksen toiminnan järkiperäistämistä koskeneet ehdotukset ovat joutuneet voimakkaan kritiikin kohteeksi, ja toteutuneet uudistukset ovat olleet tarvetta vähäisemmät. Yksimielisyyden saavuttaminen on tuottanut vaikeuksia. Vähitellen päättäjille alkaa kuitenkin olla selvää, että Suomi on nostettava nykyistäkin paremmalle tasolle luonnontieteiden ja tekniikan osaamisessa.
Olen suorittanut tehtäväni ja laatinut muistioni omalla tavallani, joka poikkeaa traditionaalisesta. Tuon korostetusti esiin seikkoja, joista minulla on omia kokemuksia. Kuitenkin uskon paneutuneeni niihin asioihin, joihin minun oletettiin ottavan kantaa. Ennen kaikkea olen pyrkinyt tekemään ehdotuksia, joilla käsitykseni mukaan saattaisi olla mahdollisuuksia tulla hyväksytyiksi. Radikaaleja leikkauksia ei kannata esittää. Etenemisen on tapahduttava pienin askelin. Parannukset on ennen kaikkea toteutettava laitos- ja laboratoriotasolla. Voidakseni tehdä tähän suuntaan meneviä konkreettisia ehdotuksia, olen suorittanut laajan arvioinnin eksaktien luonnontieteiden ja niihin liittyvien tekniikan alojen opetuksesta ja tutkimuksesta maassamme.
Heti työni alussa minun toivottiin päättävän, mitkä korkeakoulut, tiedekunnat ja laitokset sisällytän muistiooni. Tein kuitenkin lopulliset valinnat vasta myöhemmin päästyäni paremmin perille tehtäväkenttäni laajuudesta. Mietintöni sisällysluettelosta, taulukosta 1 sekä tarkimmin taulukosta 7 käyvät ilmi ne korkeakoulut, tiedekunnat, laitokset ja laboratoriot, joita työni koskee. Arviointini kohteina oli kaikkiaan 96 laitosta tai laboratoriota. Tulkinnanvaraisuutta esiintyi erityisesti TKK:n, TTKK:n ja LTKK:n kohdalla. Tärkeimmät käsittelemäni tieteenalat ovat luonnollisesti matematiikka, fysiikka, kemia ja tietojenkäsittelytiede, mutta mukana ovat useimmissa tapauksissa myös biofysiikka, biokemia ja tähtitiede. Teknillisillä aloilla selvitykseni koskee, soveltuvin osin, tietotekniikan, sähkötekniikan, materiaalitekniikan ja kemian tutkimusta tekeviä laitoksia. Vaikka kauppakorkeakouluissa ja maanpuolustuskorkeakoulussa opetetaankin mm. matematiikkaa, ne eivät kuuluneet toimeksiantoni piiriin. Koska eksaktien luonnontieteiden opetusta ei anneta Lapin yliopistossa, käsittelen sitä aivan lyhyesti Oulun yliopiston yhteistyökumppanina jaksossa 20.2.
Ryhdyin selvitysmiehen tehtävään, koska se kiinnosti minua ja koska toivoin, että ennen 31.1.1996 tapahtuvaa eläkkeelle joutumistani ja Saksaan siirtymistäni voisin omalta osaltani olla avuksi maamme korkeakoululaitoksen kehittämisessä yleisellä tasolla. Tehtäväni on luonteeltaan strateginen, ja edellyttää siten selkeitä valintoja ja kannanottoja. Suurena vaarana on joutua konfliktitilanteeseen liian monen henkilön kanssa. Toivon, että niin ei käy. Yksi henkilö voi luonnollisesti saada mietinnön valmiiksi työryhmää helpommin ja nopeammin. Kompromisseja ei tarvita. Puutteita esitykseen tietenkin jää helposti, mutta olen koettanut välttää pahimpia virheitä antamalla muistioni tai sen osia ennakkoon luettavaksi monille korkeakoulumaailman ongelmia tunteville henkilöille. Heiltä olen saanut arvokasta palautetta. Rehtorit ja dekaanit ovat kommentoineet omaa korkeakouluaan koskevia osia muistiossani. Itse otan tietenkin vastuun mietinnöstäni kokonaisuudessaan. Käytettävissä olevan ajan lyhyys ja tehtävän laajuus eivät ole sallineet perehtymistä korkeakoululaitoksen kehittämistä koskevaan laajaan kotimaiseen ja varsinkaan ulkomaiseen kirjallisuuteen. Opetusministeriö, korkeakoulut ja Suomen Akatemia ovat toimittaneet minulle paljon aineistoa, johon olen paneutunut siinä laajuudessa, kuin se on ollut tarkoituksenmukaista ja mahdollista.
Tehtäväksiannon kohdat 1, 4 ja 5 soveltuvat parhaiten kompetenssiini ja olenkin niitä perusteellisimmin käsitellyt. Korkeakoulujen välisen työnjaon kehittäminen on vaikea ja hidas prosessi, koska jokainen pitää tiukasti kiinni 'saavutetuista eduista'. En ehdota mitään radikaaleja rakenteellisia muutoksia tai suurten laitosten tai tiedekuntien lakkauttamista, sillä ne eivät kuitenkaan toteutuisi. Yliopistojen ja teknillisten korkeakoulujen välillä ei mielestäni esiinny varsinaisia ongelmia. Pieni kilpailu ei ole haitta vaan etu. Itse uskon, että kohdentamalla nykyisiä resursseja hyvin menestyviin laboratorioihin ja lisäämällä korkeakoulujen profiloitumista päästään parhaiten haluttuun lopputulokseen eli eksaktien luonnontieteiden opetuksen ja tutkimuksen tason yleiseen nousuun ja huippujen esiinmarssiin. Tätä varten olen suorittanut työni kohteena olleiden laitosten ja laboratorioiden yksityiskohtaisen ja kriittisen arvioinnin, mikä vaati paljon aikaa. Tulosten perusteella esitän noin 10%:n suuruisia henkilökunnan supistuksia Helsingin yliopiston matamaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan eksaktien luonnontieteiden laitoksissa ja noin 5%:n supistuksia TY:n, OY:n ja JY:n samojen alojen laitoksissa (kts. jakso 20.3.). Vähennyksistä huolimatta tuotto nousee, jos kurssit saadaan täyteen hyviä ja motivoituneita opiskelijoita. Teknillisissä korkeakouluissa tulokset ovat parempia, joten supistuksiin ei niissä ole aihetta.
Tehtäväksiannon kohdista 2 ja 3 omakohtainen kokemukseni on vähäinen, ja niiden suhteen minun on pitänyt turvautua valmiiseen materiaaliin ja keskusteluihin alan asiantuntijoiden kanssa. Koulutuksen mitoittaminen on ongelma, jota tuskin kukaan pystyy luotettavasti ratkaisemaan. Matemaattisten aineiden rekrytointipohjan laajentaminen ja luonnontieteiden opetuksen kohentaminen peruskoulussa ja lukiossa on mielenkiintoinen ja tärkeä tehtävä, jota muistaakseni on yritetty viedä eteenpäin ainakin 40 vuotta ilman sen kummempia tuloksia. Mutta täytynee taas yrittää!
Tulosvastuu. Keskeistä osaa muistiossani näyttelee suorittamani hyvyysluokitus, joka arvioi laitosten ja laboratorioiden tärkeimpiä saavutuksia opetuksen ja tutkimuksen alueella. Käytän kolmea indikaattoria, jotka mittaavat perusopetusta, jatkokoulutusta ja tutkimusta. Perustelut hyvyysluokituksen käytölle ja sen laskemisessa noudatetut periaatteet olen selvittänyt tarkasti luvussa 7. Laskennallisia tuloksia on eräissä tapauksissa jonkin verran korjattu käytettävissäni olleen muun tiedon perusteella. Hyvyysluokat ovat kuitenkin muuttaneet puhtaasti subjektiivisen arviointityön osittain objektiiviseksi evaluaatioksi. Hyvien mittareiden kehittäminen on välttämätön edellytys tulosvastuun toteuttamiselle yliopistolaitoksessa. Olen tehnyt vähäisen yrityksen tähän suuntaan. Laskennalliset mittarit antavat approksimaation, jota voidaan korjata esimerkiksi rehtorien tai dekaanien käytössä olevan muun informaation perusteella.
Huomattavaa on, että arviointini kohdistuu nimenomaan ruohonjuuritasolle, opetus- ja tutkimustyötä tekeviin korkeakoulujen yksikköihin. Vertaan eri korkeakoulujen matematiikan, tietojenkäsittelytieteen, fysiikan, elektroniikan ja kemian laitoksia toisiinsa kunkin ryhmän sisällä, mihin käyttämäni menetelmä soveltuu sangen hyvin (kts. kuvia 2, 3 ja 5 luvussa 19). Olen myös laatinut korkeakoulujen paremmuusjärjestyksen eksaktien luonnontieteiden perusopetuksessa, jatkokoulutuksessa ja tutkimuksessa, vaikka epävarmuutta aiheuttaakin eri aineiden vertaaminen toisiinsa.
Yhdysvalloissa on sangen tavallista, että yliopiston presidenttinä on korkeakoulumaailman ulkopuolinen, yleistä arvonantoa nauttiva henkilö, esimerkiksi entinen teollisuusjohtaja. Samankaltaista systeemiä voisi kokeilla meilläkin valitsemalla vuorineuvoksen jonkun korkeakoulun rehtoriksi. Tämä saattaisi olla hyvä keino tulosvastuun juurruttamiseksi Suomen yliopistomaailmaan.
Vaatimus parantaa toiminnan tuloksellisuutta kirjattiin ensimmäisen kerran vuoden 1986 korkeakoulujen kehittämislakiin. Nyt ollaan vähitellen tottumassa tieteellisen tutkimuksen arviointiin. Useimmat professorit ovat jo valmiit myöntämään, että tieteellisen työn hyvyyttä voidaan mitata. Kun arvioinnin kohteeksi valitun ensimmäisen tieteenalan, epäorgaanisen kemian tuloksista keskusteltiin vuonna 1983, saatiin yleisötilaisuudessa kuulla merkillisiä kommentteja, kuten että rahaa pitäisi vastaisuudessa antaa enemmän huonoille laboratorioille, jotta ne voisivat parantaa tasoaan. Lopputulos oli, että Suomen Akatemia lisäsi hyvien ja huonojen epäorgaanisen kemian laboratorioiden rahoitusta; nykyisin kai huonot sentään pudotettaisiin pois.
Ulkomaisia arviointeja on 1990-luvulla tehty melkein kaikista työni kohteena olleista tiedekunnista. Valitettavasti raportit ovat lähes samanlaisia ja toistavat samoja asioita. Ainakaan minulle niistä ei ole ollut kovin paljon hyötyä. Seuraavilla arviointikierroksilla ulkomaisia asiantuntijoita olisi pyydettävä laatimaan muistioita, joissa on enemmän 'hampaita'. Sama koskee Suomen Akatemian toimeenpanemia tieteenalakohtaisia arviointeja, joita opetusministeriön pyynnöstä aiotaan lisätä.
Helsingin ulkopuolisissa korkeakouluissa näyttää olevan enemmän halua muutoksiin kuin pääkaupungissa, jossa akateeminen traditio on erityisen vahva. Mitä nuorempi yliopisto sitä valmiimpi se on uudistamaan itseään. Muutoksen tuulet ovat tosin nyt alkaneet puhaltaa Helsingin yliopistossakin, ainakin päätellen rehtori Risto Ihamuotilan lukuvuoden 1995 -- 96 avajaispuheesta. Siinä hän toistuvasti toi esille, että HY:n on lähdettävä palkitsemaan ja rahoittamaan niitä, jotka osoittavat laadukasta tulosta.
Korkeakoulujen opetus- ja tutkimushenkilökunnan virkarakenteessa ja työvelvollisuuksissa samoinkuin opiskelijoiden asenteissa esiintyy meillä käytäntöä ja mielipiteitä, jotka eivät ole kansainvälisen tavan mukaisia ja joihin olisi Suomen EU -jäsenyyden myötä saatava muutoksia. Esitän muistioni luvuissa 5 ja 6 uudistuksia, jotka koskevat professoreita, dosentteja, assistentteja ja opiskelijoita. Jokaiselta ryhmältä otetaan ja kaikille annetaan. Ehdotukseni on käsitettävä 'pakettina' ja ne on tarkoitettu yhdessä toteutettaviksi.
Professorit Aulis Aarnio, Heikki Ylikangas, Vesa Kanniainen ja Jukka Kekkonen julkaisivat HY:n Yliopisto-lehdessä 23.10.1995 artikkelin Professori -- virka- vai yliopistomies?, joka oli voimakkaasti suunnattu tieteellisen työnsä lopettaneita 'virkamiesprofessoreita' vastaan. Artikkeli herätti lehdistössä pääkirjoituksia myöten paljon huomiota, mikä osoittaa, että yliopistolaitoksen ongelmat on tiedostettu sangen laajasti. Paineita uudistuksiin on olemassa. Samojen 'neljän koplaksi' ristittyjen tekijöiden jatkoartikkeli ilmestyi Yliopisto-lehdessä 4.12. Professorien moittiminen tiedotusvälineissä näyttää taas tulleen 'kansanhuviksi', kuten se oli 60- ja 70-lukujen taitteessa mies-ja-ääni kaudella.
Esitän tässä muistiossani ehdotuksia ja kommentteja, joiden toivon osaltaan myötävaikuttavan siihen, että eksaktien luonnontieteiden alueella käytettävissä olevilla määrärahoilla Suomen korkeakouluissa tullaan tuottamaan vielä nykyistäkin enemmän ja entistä parempia tuloksia. Pyrin korkeakouluneuvoston tavoin maamme yliopistolaitoksen rakenteelliseen kehittämiseen, joka tarkoittaa vahvuuksien etsimistä ja tukemista sekä ehdotuksia heikoista yksiköistä luopumiseksi tai niiden toiminnan uudelleen suuntaamiseksi. Eräät suosituksistani ovat ehdotusten luonteesta johtuen niin yleisiä, että ne soveltuvat maamme yliopistolaitokseen kokonaisuudessaan. Tällaisia esityksiä sisältyy erityisesti lukuihin 3, 5 ja 6. Oikein käsitettynä tulosvastuu on korkeakouluissakin hyvä asia.
Valtioneuvosto hyväksyi 21.12.1995 koulutuksen ja korkeakouluissa harjoitettavan tutkimuksen viisivuotisen kehittämissuunnitelman. Parhaillaan valmistellaan parlamentaarisessa toimikunnassa kaikkia tiedekorkeakouluja koskevaa yliopistolakiesitystä, joka tullee eduskunnan käsittelyyn vuonna 1996.