2. Työnjako ja yhteistyö korkeakoulujen välillä 2. Työnjako ja yhteistyö korkeakoulujen välilläHelsingin seudulla sijaitsevat HY ja TKK ovat molemmat korkeakouluja, joissa matematiikan ja eksaktien luonnontieteiden asema on erittäin tärkeä ja vahva. Peruskursseilla on paljon oppilaita, eikä niitä voi mielekkäästi yhdistää kustannusten säästämiseksi. Sama koskee suurimmaksi osaksi cum laude -tason luentoja, joskin opiskelijat voivat jo nyt tenttiä haluamansa kurssin tai suorittaa arvosanan toisessa korkeakoulussa. Tätä mahdollisuutta tulee jatkossa edelleen kehittää mm. suunnittelemalla suosituilla 'ristikkäisaloilla' lukujärjestykset yhteistyöllä niin, että oppilaitten tarve matkustaa Helsingin ja Espoon väliä minimoituu.
Laudatur-tason opetus ja erityisesti lisensiaattikurssit voitaisiin nykyistä suuremmassa määrin hoitaa yhdessä, pitämällä molempien korkeakoulujen opiskelijoita kiinnostavat luennot vuorovuosin jommassakummassa paikassa. Tätä tapaa, joka säästäisi varoja ja nostaisi opetuksen tasoa, ei toistaiseksi ole riittävästi hyödynnetty. Käytännön toimenpiteitä varten kummastakin korkeakoulusta tulisi nimetä henkilöitä, jotka koordinoivat järjestelyjä. HY:n ja TKK:n väliseen läheiseen yhteistyöhön on syytä mennä, jos Helsingin seudulle halutaan luoda todella hyvä Graduate School -järjestelmä eksaktien luonnontieteiden eri aloille. Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan tutkimuslaitos (TFT), yhdessä HY:n fysiikan laitoksen teoreettisen fysiikan professorien kanssa, on jo parin vuosikymmenen ajan säännöllisesti järjestänyt lisensiaattitasoista opetusta, johon TKK:n tohtorikoulutuksessa mukana olevat fyysikot ovat runsaslukuisesti osallistuneet. Kokemukset ovat erittäin myönteiset. Tässä on valmis malli, josta muilla aloilla tulisi ottaa oppia.
Fysiikan tutkimus TKK:ssa on voimakkaasti painottunut materiaalifysiikkaan, ja näin on syytä jatkaa. HY:n fysiikan laitoksen vahvuusalueet ovat ydinfysiikka, suurenergiafysiikka ja teoreettinen fysiikka. Monien professorien siirtyessä lähiaikoina eläkkeelle näitä aloja tulisi HY:ssa erityisesti vahvistaa huolellisen suunnitelman mukaan. Materiaalifysiikkaa pitäisi tutkia lähinnä ydinfysiikkaan liittyneenä. HY:n kaavailema materiaalitutkimuksen laaja ohjelma vaatii mielestäni lisäharkintaa, sillä materiaalitiede on jo nyt painoala monissa maamme korkeakouluissa. TKK:n ei puolestaan pidä ryhtyä antamaan suurenergiafysiikan opetusta tai harjoittamaan alan teoreettista perustutkimusta. Koska huipputuloksiin pystyvät tutkijaryhmät rakentuvat aina yhden tai useamman etevän henkilön ympärille ja koska TKK:ssa ei ole tällaisia hiukkasfyysikoita, pitäisi liikkeellelähdön tapahtua kokonaan ulkopuolelta tuodulla ryhmällä. Tällainen projekti vaatisi pitkäaikaista ja kallista investointia, eikä hyvä tulos kuitenkaan olisi varma. Ydin- ja säteilyfysiikkaankin TKK:n pitäisi panostaa vain siinä laajuudessa, kuin reaktoriteknologian ja sairaalafyysikoiden kouluttaminen vaatii. Muu ydinfysiikka on syytä jättää Helsingin yliopistolle.
HY:n ja TKK:n tutkimusprofiilit matematiikassa poikkeavat jonkin verran toisistaan, eikä suurempiin muutoksiin ole mielestäni tarvetta. HY:n matematiikan laitos tekee hyvää perustutkimusta, kun taas vuonna 1990 perustettu Rolf Nevanlinna -instituutti keskittyy matematiikan sovellutuksiin ja pyrkii tilaustutkimuksilla kattamaan huomattavan osan budjetistaan. TKK:ssa tehdään niinikään matematiikan perustutkimusta, mutta monentyyppiset sovellutukset muodostavat painopisteen sekä tutkimuksessa että koulutuksessa. Epätarkoituksenmukaista päällekkäisyyttä TKK:n ja HY:n matematiikan opetuksessa ja tutkimuksessa ei ole. HY:n Rolf Nevanlinna -instituutti, jolla on valtakunnallinen rooli, ja TKK:n sovelletun matematiikan laboratorio ovat toistensa kilpailijoita, mikä ei ole haitta vaan etu.
Kemian opetuksessa kontakteja lyhyiden kurssien muodossa on jossain määrin jo olemassa HY:n ja TKK:n välillä; yhteisten luentojen tarjontaa tulisi edelleen lisätä tason nousua ja kustannusten säästöä silmälläpitäen. Kalliiden tutkimuslaitteiden hankinnassa HY:n, TKK:n ja VTT:n kemian laitosten keskinäiset neuvottelut ovat aina tarpeen; yhteisostoja tulisi suosia, sillä tämä edistää hankittujen laitteiden laajamittaista käyttöä.
Turun yliopiston ja Åbo Akademin välillä on jo nyt runsaasti yhteistoimintaa. BioCity ja DataCity ovat tästä erinomaisia esimerkkejä, samoin monet laitehankinnat. Kieliongelmasta on päästy luennoimalla yhteisiin laudaturopintoihin ja jatkokoulutukseen kuuluvat kurssit englanniksi. Mielestäni mikään ei myöskään estä sitä, että huomattava osa TY:n ja ÅA:n opiskelijoiden pakollisista cum laude-kursseista luennoitaisiin vain joko TY:ssa suomeksi tai ÅA:ssa ruotsiksi. On tuhlausta pitää samat kurssit kahteen kertaan, varsinkin koska Turussa molempien yliopistojen luentosalien välimatkat ovat hyvin lyhyet.
TY:n, ÅA:n ja Turun kauppakorkeakoulun yhteinen Turku Centre for Computer Science on aloittanut tohtorinkoulutusohjelman, johon osallistuu 46 opiskelijaa. Samojen korkeakoulujen toimesta on myös rakennettu kansainvälinen TEMPRO -koulutusohjelma, joka käsittää ympäristötutkimuksen, molekyylibiologian ja biotekniikan sekä materiaalitieteen. Tyydytyksellä on todettava, että TY:n ja ÅA:n yhteistyö on kiinteää ja tuottaa tuloksia. Hyvää tahtoa on molemmilla osapuolilla. Maantieteellisesti Turun kaikki korkeakoulut muodostavat kokonaisuuden. Tutkimuksessa yhteistyötä epäilemättä voitaisiin edelleen tiivistää ja sopia kummankin yliopiston vahvuusalueista päällekkäisyyksien välttämiseksi. Soveltavassa tutkimuksessa tämä olisi erityisen tarpeellista. Materiaalitieteen piirissä yhteistyö on jo käynnistetty. Ilman kielipolitiikkaa Turussa olisi vain yksi yliopisto, mutta hyvä näinkin!
Tampereen korkeakoulut. TTKK ja TaY ovat kumpikin suhteellisen isoja oppilaitoksia, mutta siitä huolimatta niiden yhdistämistä on vakavasti harkittu. Aikaisemmin mainitsemani vuorineuvos Yrjö Pessin muistio käsittelee tätä asiaa. Korkeakoulujen yhteistyötä pitkällä tähtäimellä pohditaan TTKK:n ja TaY:n asettamassa, ylijohtaja Markku Linnan työryhmässä, jonka viimeinen, 30.11.1995 laadittu muistio sisältää monia ehdotuksia. Yhteistyötä kaavaillaan mm. liiketaloustieteellisessä opetuksessa ja tutkimuksessa, matematiikan opettajien koulutuksessa, täydennyskoulutuksessa, sekä ympäristökoulutuksessa ja -tutkimuksessa. ATK-palvelutoiminnat ja kielikeskusten palvelut tullaan alistamaan yhteisille johtokunnille ja johtajille. Sopimus TaY:n ja TTKK:n kesken antaa opiskelijoille avoimet mahdollisuudet suorittaa molempien korkeakoulujen opintojaksoja. Vanhastaan yhteistyötä on ollut mm. lääketieteellisen tekniikan opetuksessa ja tutkimuksessa sekä matematiikan ja fysiikan opettajien koulutuksessa. Syyslukukauden 1996 alusta TTKK alkaa tuottaa, TaY:n kasvatustieteellisen tiedekunnan myötävaikutuksella, matematiikan ja fysiikan opettajia, jotka suorittavat DI-tutkinnon sähkötekniikan osastolla. Tamperelaiset korkeakoulut maksavat toisilleen opiskelijoiden suorituksista korvauksen, joka perustuu opintoviikon keskimääräiseen hintaan. Yhteisten luentojen järjestäminen laajassa mitassa TTKK:n ja TaY:n oppilaille tuskin onnistuu, sillä Hervanta on 7 km:n päässä Tampereen keskustasta.
Ajatus TTKK:n ja TaY:n yhdistämisestä on syytä haudata. Ilmeisesti TTKK, joka ulkopuolisen projektirahoituksen määrällä mitattuna on 'rikkaampi' korkeakoulu, kärsisi yhdistymisen seurauksena, kun taas TaY siitä hyötyisi. Molemmat korkeakoulut vastustavat yhdistämistä. Sulautuminen voitaisiin näinollen toteuttaa vain eduskunnan mahtikäskyllä. Eksaktien luonnontieteiden aineenopettajien koulutuksen aloittaminen TTKK:n sähkötekniikan osastolla matematiikassa ja fysiikassa, TaY:n hoitaessa kasvatusopin ja opetusharjoittelun vastuualueet, on erittäin ilahduttavaa. TTKK:n Ragnar Granit -instituutin, TaY:n lääketieteellisen tekniikan instituutin ja VTT:n sairaalatekniikan laboratorion Tampereelle jääneen pienen yksikön välistä yhteistyötä pitäisi edelleen kehittää. Työryhmä on jo asetettu tekemään konkreettisia toimenpide-ehdotuksia. TTKK:n matematiikan laitoksen tutkimusaktiviteetti on pieni. Yhteiset viikottain järjestettävät tieteelliset seminaarit TaY:n matemaatikkojen kanssa voisivat parantaa alan tutkimuksen laatua ja määrää kummassakin korkeakoulussa.
Oulun ja Lapin yliopistojen yhteistyön tulisi olla kaikilla tasoilla tiivistä ja avointa, jotta OY:n pohjoisuus-painoalan ja LaY:n valtakunnallisen Arktisen keskuksen toimintojen päällekkäisyys voidaan välttää. Jonkin verran kilpailu- ja jopa salailumentaliteettia on vieläkin havaittavissa. Molemmat yliopistot yrittävät parhaansa mukaan houkutella ulkomaisia opiskelijoita arktisiin koulutusohjelmiinsa. Yhteistyö on tässäkin tarpeen, sillä muuten tutkijoita ja opiskelijoita ei riitä kaikkiin hankkeisiin, jotka kiinnostavat vain suhteellisen pientä osaa maapallon väestöstä. Arktisia tutkimuslaitoksia on tosin monessa muussakin maassa, mm. Alaskassa, Englannissa, Grönlannissa, Norjassa, Saksassa ja Venäjällä. On tärkeää, ettei kumpikaan yliopisto astu toistensa reviirille. Oulun yliopiston Thule-instituutti koetaan helposti Rovaniemellä uhaksi Arktiselle keskukselle. Toisaalta Lapin yliopistossa pinnan alla kytevät haaveet luonnontieteellisestä tiedekunnasta eivät miellytä oululaisia. Arvovaltainen OY:n ja LaY:n yhteinen koordinaatioryhmä aloitti toimintansa toukokuussa 1994 ja asetti 15.6.1995 yliopistojen yhteisen pohjoisuus-työryhmän, jonka loppuraportti valmistui joulukuussa 1995. Tässä asiakirjassa kartoitetaan pohjoisuus-hankkeen tehtäviä ja OY:n ja LaY:n osuutta niissä. Kaavaillut projektit ovat mielenkiintoisia, mutta niitä on liian paljon. Yhteistyötä Pohjois-Suomen yliopistojen välillä pitää luonnollisesti muutenkin kehittää. LaY:n opiskelijat ja tutkijat tulee kiinteästi kytkeä OY:n luonnontieteelliseen tiedekuntaan niin, että he saavat sieltä kaiken tarvitsemansa tuen ja palvelut.
Vierailu Lapin yliopistossa oli minulle erittäin hyödyllinen kokemus. Arktinen keskus on yhtä kiinnostava paikka kuin Kansallismuseo Helsingissä. Mielestäni on selvää, että LaY:n tulee kehittää ja vahvistaa nykyistä profiiliaan panostamalla mm. korkeatasoiseen arktiseen tutkimukseen. Hyviä aiheita on vaikka kuinka paljon. Lapin yliopiston pitäisi kokonaan luopua ajatuksesta perustaa luonnontieteellinen tiedekunta Rovaniemelle. Alan koulutus Pohjois-Suomessa tulisi jättää Oulun yliopistolle, jotta vältyttäisiin jälleen yhden pienen ja tarpeettoman yksikön syntyminen yliopistoihimme. Arktisessa keskuksessa voi luonnollisesti olla myös luonnontieteellistä tutkimusta muihin projekteihin liittyneenä, mutta tämä ei edellytä luonnontieteellisen tiedekunnan saamista Rovaniemelle. Oulun yliopisto on suhteellisen lähellä ja yhteydet sinne ovat hyvät. LaY voisi sensijaan panostaa enemmän saamelaisen kulttuuriin. Tämä voinee luontevasti tapahtua Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutin kautta, joka on LaY:n erillinen tutkimuslaitos. Liikkeelle on lähdettävä hyvissä ajoin ennen kuin Sámi universitehta perustetaan Inariin!
Itä-Suomen pienet korkeakoulut ovat jo nyt suhteellisen selvästi erikoistuneet: Kuopiossa lääketiede ja biokemia muodostavat hienon kokonaisuuden, Joensuun yliopistossa eksaktit luonnontieteet ovat vahvoilla, LTKK:ssa tekniikan ja talouden osaaminen on yhdistetty. JoY ja LTKK ovat metsäalan osaamiskeskuksia hieman erilaisin painotuksin, mutta profiloitumista pitäisi edelleen lisätä. Kaikilla kolmella korkeakoululla on erilaisia yhteistyömuotoja varsinkin tietojenkäsittelytieteen alueella. Yhteistyö perusopetuksessa ja yhteinen tutkijakoulu ovat selkiyttäneet tehtävänjakoa KuY:n, JoY:n ja LTKK:n kesken: Kuopio erikoistuu ohjelmointimenetelmiin sekä hahmontunnistuksen ja neuraalilaskennan lääketieteellisiin sovellutuksiin, Joensuun vastuulla ovat ohjelmistotekniikka ja rinnakkaislaskennan mallit, Lappeenrannan vahvuusalueet ovat tietoliikenteen ohjelmistot ja teollisuuden älykkäät järjestelmät. Yhteistyötä tulisi edelleen kehittää.
Alunperin tarkoituksenani oli tehdä radikaalimpia esityksiä Itä-Suomen korkeakoulujen profiloitumisen lisäämiseksi nykyisestäänkin. Ehdotukseni herättivät paikallista vastustusta siinä määrin, että päätin luopua niistä. Kuitenkin haluan korostaa, että KuY:n, JoY:n ja LTKK:n kehittämisen tulee tapahtua niin, että korkeakoulut eivät astu toistensa vahvuusalueille. Kaikkia heikkouksia ei tarvitse kehittää, vaan osasta voi myös luopua. Lisäpanostukset on sijoitettava menestyneille hankkeille.
Päällekkäisyyksiä kemian prosessitekniikan koulutuksessa on maassamme runsaasti. Puunjalostustekniikkaa opetetaan TKK:ssa, ÅA:ssa ja LTKK:ssa. Kemian prosessitekniikan koulutusta annetaan TKK:ssa, ÅA:ssa, OY:ssa, JY:ssa ja LTKK:ssa. On ilmeistä, että valtakunnallista koordinointia tarvittaisiin.