2. Opettajien koulutus ja asema 2. Opettajien koulutus ja asema Koulutus. Peruskoulun ja lukion matematiikan, fysiikan ja kemian opettajat ovat avainhenkilöitä, kun eksaktien luonnontieteiden asemaa pyritään kohentamaan maassamme. Luonnontieteiden koulutuksen arviointiryhmän mukaan (OPM:n koulutus- ja tiedepolitiikan linjan julkaisusarja No. 3, 1992) aineenopettajien koulutuksen uudistamiselle 1970-luvun lopussa asetettuja tavoitteita ei ole saavutettu. Esimerkiksi tutkinnot suunniteltiin kahta opetettavaa ainetta varten, mutta todellisuudessa kolmen aineen virat ovat ylivoimaisesti tavallisimpia, ruotsinkielisissä kouluissa on neljänkin aineen virkoja. Luonnontieteiden opettajia ei valmistunut 1980-luvulla odotetulla tavalla, joten pätevistä matematiikan, fysiikan ja kemian opettajista tulee lähivuosina olemaan puutetta. Vuosina 1981 -- 85 matemaattisten aineiden opettajien opiskelupaikoista oli käytössä alle 50%. Uusimuotoisessa koulutuksessa luonnontieteiden opettajiksi valmistuvien todellinen määrä on vain noin neljännes arvioidusta tarpeesta ja käytettävissä olleista opiskelijapaikoista, vaikka koulutusta aineenopettajaksi voi saada ympäri Suomen (kts. taulukko 1). Vaikeutena on, että hyviä ja motivoituneita aineenopettajan ammatista kiinnostuneita nuoria on tarjolla täysin riittämättömästi etenkin Helsingissä, Turussa ja Oulussa, missä on saatavilla myös tekniikan ja lääketieteen yliopistotasoista koulutusta. Merkillistä, että hälytyskellot ovat vasta nyt alkaneet soida!
Peruskoulun ala-asteella, luokilla 1 -- 6, opetusta antavat pääasiassa luokanopettajat, joilla on kasvatustieteen maisterin tutkinto, pääaineena kasvatustiede. Tutkintoon sisältyy 35 opintoviikkoa (ov) koulussa opetettavien aineiden peruskursseja sekä yhteensä 30 -- 35 ov erikoistumisopintoja yhdessä tai kahdessa aineessa, jotka saattavat olla esimerkiksi käsityöt ja urheilu. Matematiikkaan erikoistuu vain muutama prosentti koulutettavista. Koska luokanopettajat ovat opiskelleet kasvatustiedettä pääaineenaan, tutkinnon painopiste on luonnontieteiden kannalta pahasti vinoutunut. 1980-luvulla valmistuneista luokanopettajista vain pienellä osalla on koulukurssia laajemmat tiedot matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa. Heille tulisi tarjota jatkokoulutusta näissä aineissa. Koska ala-asteen luokanopettajiksi on paljon pyrkijöitä, niitä hakijoita voitaisiin suosia, jotka aikovat harjoittaa erikoistumisopintoja luonnontieteissä.
Peruskoulun yläasteella, luokilla 7 -- 9, opetuksesta huolehtivat aineenopettajat. Heillä on filosofian maisterin tutkinto, johon kuuluvat 55 ja 35 ov:n kurssit opetettavissa aineissa (esim. matematiikka ja fysiikka) sekä 35 ov:n laajuiset kasvatustieteen opinnot. Tutkinto suoritetaan yleensä pääainetta edustavassa tiedekunnassa, mutta pedagogiset opinnot hyväksyy ja järjestää kasvatustieteellinen tiedekunta. Taulukosta 2E näkyy, miten vähän aineenopettajia valmistui eksakteissa luonnontieteissä vuonna 1994. Syksyllä 1996 aineenopettajien koulutus, pääaineena matematiikka tai fysiikka ja sivuaineena esimerkiksi kemia tai tietotekniikka, alkaa TTKK:ssa.
Luonnontieteellisen koulutuksen arviointiryhmänryhmän mukaan erityisesti matematiikan, fysiikan ja kemian opettajien koulutusta on tehostettava ja laatua parannettava. Mutta tämä ei niin helposti aina käykään päinsä. Esimerkiksi aineenopettajan koulutusohjelman valinnoissa Helsingin yliopistossa ei keväällä 1995 voitu suorittaa minkäänlaista karsintaa, sillä pyrkijöitä oli suunnilleen sama määrä kuin paikkoja. Koska hakijoita aineenopettajiksi ei ole ollut tarpeeksi, työllisyyskursseille on otettu miltei kaikki ilmoittautuneet! Mutta matematiikan, fysiikan ja kemian opettajaksi ei voi kouluttaa ketä tahansa. Työttömyyden takia opettajan ammattiinkin näyttää nyt pyrkivän vähän runsaammin ja parempia opiskelijoita kuin ennen, joten aallonpohja lienee jo takanapäin.
Peruskoulussa, ala-asteelta lähtien, olisi pyrittävä lisäämään ja ylläpitämään oppilaiden kiinnostusta matematiikkaan. Eksaktien luonnontieteiden alalla substanssiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota ja kasvatustieteisiin vastaavasti vähemmän.
Työympäristö. Työolot kouluissa ovat huonontuneet siinä määrin, että moni nuori ei halua ryhtyä opettajaksi mistään hinnasta. Työrauha peruskoulun yläasteella on useissa paikoissa mennyttä. Opettajista on tullut ihmisryhmä, jonka henkisen sietokyvyn pitäisi tiedotusvälineiden ja oppilaiden vanhempien mielestä ilmeisesti olla rajaton. Vika on lehdistön mukaan lähes aina opettajan, ei juuri koskaan oppilaan. Yliopistojen matemaattis-luonnontieteellisiä tiedekuntia usein kartetaan, koska 'sieltä valmistuu opettajaksi'. Millään muulla alalla ei vastuunalaisessa tehtävässä olevan henkilön tarvitse sietää sellaista käytöstä, jota monet opettajat joutuvat päivittäin kokemaan. Hävytön kielenkäyttö on tavallista ja fyysistä väkivaltaakin eräät ovat joutuneet kestämään. Työelämässä tällainen käytös tietäisi potkuja, mutta opettajalla ei ole juuri muuta keinoa kuin vaieten niellä sopimattomat puheet. Vuonna 1993 Helsingissä kirjattiin 165 pahoinpitelytapausta, joista opettajat kostoa peläten kuitenkin tekivät vain 5 rikosilmoitusta. Järjestyshäiriöihin alettiin lehdistössä kiinnittää huomiota vasta, kun monet oppilaat joutuivat koulukiusaamisen uhreiksi. OAJ:kin on vihdoin alkanut puuttua työrauhakysymyksiin. Vanhemmat ja kunnanvaltuustot pitävät usein opettajaa lasten palvelijana ja lapsia nimitetään 'asiakkaiksi'.
Yksi tärkeä syy huonoihin oppimistuloksiin ja pahoin heikentyneeseen koulukuriin, mikäli tätä sanaa on enää lupa käyttää, on mielestäni virheellisissä kavatustieteellisissä teorioissa. Jos eksakteissa luonnontieteissä kokeelliset havainnot ja teoria ovat keskenään ristiriidassa, teoriaa muutetaan. Näin pitäisi menetellä myös kasvatustieteissä sen sijaan, että opettajakokelaille tarjotaan yhä suurempaa tuntimäärää epäonnistuneiden teorioiden opetusta.
Parannuksia. Yliopistot tekevät koko ajan työtä opettajankoulutuksen parantamiseksi: matematiikan kursseja on uudistettu, tietokoneiden käyttövalmiuksia opetetaan, kansainvälistä ERASMUS -oppilasvaihtoa käytetään tehokkaasti ja yhteistyössä ollaan mm. teollisuuden kanssa. Helsingin yliopistossa matematiikan, fysiikan ja kemian opettajankoulutus on valittu tiedekunnan painopistealaksi ja täydennys- ja jatkokoulutus opettajille on aloitettu erillisrahoituksella. Jyväskylän yliopistossa on kemian laboratorio-opetusta uudistettu opetusministeriön määrärahalla ja Joensuussa on yliopiston ja Pohjois-Karjalan kuntien yhteistyönä toteutettu tiedelukiotoimintaa.
Opetuksen huippuyksikkö Joensuun yliopiston matematiikan laitoksella on saanut erillisrahoitusta ja myönteistä julkisuutta. Pro gradu -tilastot JoY:ssa ovat parantuneet ja kasvatustieteen ja matematiikan välinen yhteistyö toimii hyvin. Aineenopettajan koulutuslinjalta valmistui 18 FM-tutkintoa vuonna 1995. Laitoksella on kuitenkin vain yksi matematiikan professori opettajia kouluttamassa. JoY:ssa on myös kehitetty luokanopettajien matematiikan erikoisopintoja ja etäisopetusta. Lisäresursseiksi on saatu amanuenssi, yliassistentti ja fysiikan didaktiikan lehtori. Noin neljäsosa luokanopettajista suorittaa JoY:ssa matematiikan approbaturin. Oulun yliopistossa on annettu luonnontieteiden kandidaateille täydennyskoulutusta ja Åbo Akademissa suurennettu sisäänottoja työvoimapoliittisin perustein saaduilla rahoilla.
Yliopistojen yhteishankkeena käynnistynyt lukion matematiikan, fysiikan ja kemian opettajien valtakunnallinen tutkijakoulu ja sinne hakeutuneiden täydennys- ja jatkokoulutettavien suuri määrä osoittavat opettajien halua kehittää työtään. Jatkotutkinnosta palkitaan lukiossa pienellä tohtorilisällä. Tähän saakka vain 'tutkijanuralla epäonnistunut tohtori' on hakeutunut lukion opettajaksi, mutta asenteet saattavat lähivuosina muuttua. Tutkijakoulusta voi tulla tärkeä väline matemaattisten aineiden opetuksen kohentamiseksi.