4. Keinoja lukion pitkän matematiikan suosion lisäämiseksi 4. Keinoja lukion pitkän matematiikan suosion lisäämiseksi Olen valinnut seuraavaan esitykseeni vain suhteellisen harvoja ehdotuksia, joita itse pidän parhaina keinoina todellisten tulosten saavuttamiseen. Esitysteni toteuttaminen ei tule kalliiksi. Perusteellisemman analyysin voi lukea aikaisemmin tässä luvussa mainituista raporteista. Viittaan myös MAOL:in 13.11.1995 päivättyyn, opetusministeriölle osoitettuun kirjelmään.
Ylioppilaskirjoitukset. Yksinkertaisin, varmin, nopein ja halvin ratkaisu olisi vihdoin määrätä matematiikka taas, puolivuosisataisen tauon jälkeen, pakolliseksi aineeksi ylioppilaskirjoituksiin. Tätä esitti matemaattis-luonnontieteellisen perussivistyksen asemaa pohtinut Leikolan komitea vuonna 1989, mutta ehdotusta ei toteutettu. Opetusministeriö on nyt ottanut tämän asian tavoitteekseen (Suomalaisen tietoyhteiskunnan kehittäminen; opetusministeriön toimenpideohjelma vuosiksi 1995 -- 99). Pelättävissä tosin on tason lasku, jos melkein kaikkien oppilaiden pitäisi päästä lyhyen matematiikan kokeesta läpi. Lisäksi tämänsuuntainen esitys tulisi suurella todennäköisyydellä hylätyksi viimeistään silloin, kun asiasta pitäisi päättää maan hallituksessa. Suomessa on paljon koteja, joissa toivotaan perheen pojan tai tytön saavan ylioppilaskirjoituksissa kuusi laudaturia. Näiden perheiden haaveet romahtaisivat, jos yhden laudatureista pitäisi olla matematiikassa. Isät ja äidit aloittaisivat kirjeissä ja sanomalehtien yleisön osastoissa päättäjiin kohdistuvan kampanjan, jonka seurauksena poliitikot perääntyisivät, jos he alun perinkään olisivat ryhtyneet asiaa ajamaan. On tosin mahdollista, että 'kuuden laudaturin ongelma' poistuu uuden eximia cum laude approbaur -arvosanan myötä, mikäli laudaturin kynnystä samalla tuntuvasti nostetaan.
Olisiko huonompana vaihtoehtona ajateltavissa, että uusina kokeina ylioppilaskirjoituksissa olisivat fysiikka ja tietojenkäsittelyoppi? Fysiikan kokeessa voisi olla kysymyksiä muidenkin eksaktien luonnontieteiden piiristä. Kuusi laudaturia tai eximiaa kertyisi silloin myös aineyhdistelmällä äidinkieli, toinen kotimainen kieli, vieras kieli, matematiikka, fysiikka ja tietojenkäsittelyoppi. Uskon, että ehdottamani uudistus lisäisi erityisesti pitkän matematiikan suosiota lukiossa. Miten tietojenkäsittelyopin koe käytännössä hoidettaisiin ja onko sitä yleensäkään mahdollista toteuttaa, tätä pitäisi erikseen pohtia. Alan asiantuntijoilta saamieni kommenttien perusteella mielekkään kokeen järjestäminen ei ole mahdotonta. Tarvittavat tietokoneet ovat useimmissa lukioissa jo olemassa, ja ylimääräistä rahaa tietotekniikan hankintoihin opetusministeriö on luvannut 93,5 milj. mk jo vuodeksi 1996.
Parannusta nykyiseen merkitsisi myös se, että olisi kaksi reaalikoetta: matemaattis-luonnontieteellinen ja humanistis-yhteiskuntatieteellinen. Näistä voisi valita toisen tai molemmat. Tämä ehdotus saattaa lähitulevaisuudessa toteutuakin. Nykyisin kuuden laudaturin saaminen äidinkielen, toisen kotimaisen kielen, reaalikokeen ja kolmen vieraan kielen avulla on tullut liian helpoksi. Tiettävästi ylioppilastutkintolautakunta aikoo kiristää vaatimuksia, mihin uusi eximia-arvosana antaa mahdollisuuden.
Lähes kaikki tahot ovat esittäneet matematiikan opetuksen kohentamista lukioissamme. Poliitikkojen ja lehdistön asenteiden muokkaus on tarpeen, mutta päätöksen tekevät loppujen lopuksi oppilaat itse ja heidän vanhempansa varsinkin nyt, kun taas kerran käynnistynyt lukion uudistus antaa siihen mahdollisuuden. TKK:n teknillisen fysiikan linjan oppilaiden alkupisteet ja menestyminen korkeakoulun pääsykokeissa ovat vuosikymmeniä olleet huippuluokkaa. Olen monta kertaa kysynyt kylmälaboratoriossa työskenteleviltä nuorilta: "Miksi ryhdyit opiskelemaan teknillistä fysiikkaa?" Hyvin usein olen saanut vastauksen: "Koska tänne on niin vaikea päästä." HY:n maantieteeseenkin pyrkii nykyisin paljon hyviä ylioppilaita, sillä maine on kiirinyt: vain 10% pyrkijöistä hyväksytään. Etevät oppilaat haluavat näyttää vanhemmilleen, sukulaisilleen ja ystävilleen, sekä itselleen, että he pystyvät saamaan ykkösluokan opiskelupaikan. Ylioppilaskirjoituksissa näyttö kyvyistä on tähän mennessä onnistunut vain monia kieliä lukemalla. Muukin vaihtoehto on tehtävä mahdolliseksi.
Lukion puutteet. Ylioppilastutkinnon uudistamisen ohella tarvitaan muitakin toimenpiteitä eksaktien luonnontieteiden opiskelijoiden rekrytointipohjan laajentamiseksi. Vakava ongelma vaivaa jo peruskoulua, sillä luokanopettajien tiedot ja taidot matematiikan kunnolliseen opettamiseen ovat yleensä heikot ja heidän asenteensa sen mukaiset. Suomessa voi opettaa ala-asteella kuusi vuotta matematiikkaa henkilö, joka ei ole suorittanut matematiikan koetta ylioppilaskirjoituksissa ja on selvinnyt matematiikan koulukurssista alimmalla mahdollisella arvosanalla.
Lukiossa ei enää ehditä paikata kaikkia peruskoulun puutteita, eikä ainakaan korjata matematiikan vastaisia asenteita. Matematiikalle tulisi saada omat opettajat kyllin ajoissa, sillä eihän tämän aineen merkitys ole sen vähäisempi kuin urheilun! Lukioissa on myös liian vähän hyviä ja innostavia matematiikan lehtoreita. Kunnanvaltuustot perustavat mielellään urheilu- tai taidelukioita, mutta matemaattisesti painotettuja lukioita on vasta kuusi. Missä muut viipyvät? Opetuslaitteiden ja laboratoriovälineiden hankintaan koulut voisivat pyrkiä saamaan lahjoituksia kunnassa toimivilta teollisuuslaitoksilta.
Pikaisesti korjattava peruskoulun ja lukion epäkohta on opintojen ohjaus, joka yleensä on matematiikalle ja muille eksakteille luonnontieteille kielteinen. Liiaksi korostetaan näiden aineiden vaikeutta. Oppilaille pitäisi sensijaan kertoa, että se, joka osaa matematiikkaa, todennäköisesti pääsee korkeakouluun haluamalleen alalle ja voi yliopisto-opintojen jälkeen odottaa hyvää työpaikkaa. Matematiikan opettajien tulisi nykyistä useammin itse ryhtyä osa-aikaisiksi opinto-ohjaajiksi. Entisten oppilaitten käynnit vanhoissa kouluissaan puhumassa matematiikan, fysiikan ja kemian puolesta motivoisivat oppilaita, samoin yhteydet teollisuuteen.
Opinto-ohjaajien koulutuksesta annettua asetusta tulisi muuttaa niin, että kasvatustieteellistä materiaalia vähennetään, samalla kun kiinnitetään enemmän huomiota eri ammatteja koskevaan tasapuoliseen tietoon. Substanssia on lisättävä pedagogiikan kustannuksella. Nuorten mahdollisuus saada heti koulutuksen jälkeen hyvä työpaikka on asetettava opinto-ohjauksen ensisijaiseksi tavoitteeksi. Kasvatustieteillä on maassamme liian vahva asema, mikä näkyy alan tutkimus- ja opetusviroissa ja koulutusvolyymissä. Vuonna 1994 Suomessa suoritettiin FM- tai DI-tutkintoja luonnontieteissä 947, teknillisissä tieteissä 1721 ja kasvatustieteissä 1511.
Opettajien ammattiliitolta sopii toivoa nykyistä myönteisempää suhtautumista matematiikan opetusryhmien lisäämiseen yläasteella ja lukiossa. Valitettavasti OAJ:ssa on kielten opettajilla enemmistö, ja he luonnollisesti pelkäävät tuntimääriensä laskevan. Myös luokanopettajien järjestö valvoo siellä etujaan ja haluaisi saada jäsenistönsä opettamaan matematiikkaa myös yläasteella. Tämä olisi täysin väärä suunta. Päinvastoin, sen jälkeen kun aritmetiikka muuttuu varsinaiseksi matematiikaksi, opettajalla tulisi olla vähintään 35 ov:n laajuiset tiedot matematiikassa. MAOL voisi toimia määrätietoisemmin opettajien edunvalvontajärjestön suuntaan.
Yhteenveto toimenpiteistä. Eksaktien luonnontieteiden koulutuksen rekrytointipohjan laajentaminen vaatii monia uudistuksia. Tärkeintä kuitenkin olisi tehdä matematiikka pakolliseksi aineeksi ylioppilaskirjoituksiin. Jos tämä ei heti onnistu, välivaiheena voisi kokeilla fysiikkaa ja tietojenkäsittelyoppia uusina aineina tai kahta reaalikoetta, joista toinen olisi painotettu luonnontieteisiin. Peruskoulun ala- ja yläasteen opettajien koulutustasoa on nostettava lisäämällä matematiikan, fysiikan ja kemian opintoviikkoja kasvatustieteen kustannuksella. Yläasteen koulutusvastuun on oltava selkeästi ainelaitoksilla. Lukion opettajien tietotasoa on niinikään parannettava tarjoamalla jatko-opintoja matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa. Koulun työrauha on taattava opettajien ja työhönsä vakavasti suhtautuvien oppilaiden viihtyvyyden ja oppimistulosten parantamiseksi. Matemaattisiin aineisiin painottuneita lukioita on perustettava huomattavasti lisää. Lahjakkaista oppilaista on muutenkin huolehdittava nykyistä paremmin. Peruskoulun yläasteella annettava opintojen ohjaus on uudistettava niin, että negatiivinen asenne matemaattisiin aineisiin saadaan loppumaan; matematiikan opettajien on itsensä ryhdyttävä opintoneuvojiksi.
Paljon on siis tehtävä, ennenkuin matematiikan ja eksaktien luonnontieteiden opetus saadaan Suomen kouluissa hyvälle eurooppalaiselle tasolle. Etevimmät aina pärjäävät, mutta miten heidät saisi kiinnostumaan juuri eksakteista luonnontieteistä? Hyvin organisoitu lehdistökampanja, joka mm. selvittäisi matematiikan merkityksen korkean teknologian perustana, ei olisi pahitteeksi. Suomessakin tulisi vihdoin ymmärtää, että urheilijoiden ja muusikkojen ohella muutkin erikoislahjakkuudet ovat pienen kansan tärkein luonnonrikkaus. Matemaattisesti kyvykkäiden oppilaiden aikaa ei ole varaa tuhlata kouluissa turhauttavaan, helppojen harjoitustehtävien toistuvaan laskemiseen, vaan heille on annettava kyllin haasteellista työtä. Tämä vaatii opettajia, joilla on hyvät tiedot matematiikassa.