[Edellinen|Seuraava|Palaute] Internetversio luotu 23/2/96, peter@neuro.hut.fi (Peter Berglund)

SISÄLLYS

17. Joensuun yliopisto

Joensuun yliopisto on pienehkö korkeakoulu, jossa työskentelee noin 5000 perus- ja 500 jatko-opiskelijaa. Opettajakuntaan kuuluu 390 henkilöä. Arviointini koskee pelkästään luonnontieteellisen tiedekunnan kemian, fysiikan, matematiikan ja tietojenkäsittelytieteen laitoksia. Tiedekunta on JoY:n kolmanneksi suurin, mutta noin puolet tohtorin tutkinnoista suoritetaan sen piirissä. Opettajakunnassa lehtoreita on liikaa; osa viroista pitäisi muuttaa määräaikaisiksi yliassistentin tai apulaisprofessorin viroiksi.

Tiedekunnassa vallitsee innostunut ilmapiiri, ja eri laitosten suppeat tutkimussuunnat on hyvin valittu. Ulkopuolinen rahoitus kattaa kolmanneksen budjetista. Eksaktien luonnontieteiden alueella JoY:n painoalat ovat matematiikka ja materiaalitutkimus. Yliopisto on niinikään panostanut voimakkaasti opettajankoulutukseen hyvin tuloksin. Jatko-opiskelijoille tarkoitettu sisäinen apurahasysteemi on otettu käyttöön. Ulkomaiset asiantuntijat arvioivat tiedekunnan vuonna 1993 (Evaluation Report, Joensuu 1994); tämä raportti on mielestäni hyödyllisempi kuin useimmat muut vastaavat selvitykset. Itä-Suomen kolmen pienen korkeakoulun, JoY:n, KuY:n ja LTKK:n profiloitumista tulisi nykyisestäänkin terävöittää; tätä asiaa käsittelen jaksossa 20.2.

Tiedekunnassa on jo kolmen vuoden ajan kokeiltu 1600 tunnin vuosittaista työvelvollisuutta (kts. jakso 6.2). Kokemukset ovat pelkästään hyviä, eikä opettajakunta enää haluaisi palata vanhaan systeemiin. Joensuun yliopistossa tapaa yleensäkin harvinaisen paljon innovatiivisuutta.

JoY sijoittuu maamme korkeakoulujen eksaktien luonnontieteiden ranking-listoilla (kts. kuvat 2, 3 ja 5 luvussa 19) jatkokoulutuksessa toiseksi mutta perusopetuksessa ja tutkimuksessa toiseksi viimeiseksi. Kemian jatkokoulutuksen paremmuusjärjestyksessä JoY on ensimmäisenä.

Kemian ja fysiikan laitokset ovat kumpikin keskisuuria yksiköitä. Molemmissa on 5 professoria tai apulaisprofessoria sekä 10 muuta päätoimista opettajaa. Filosofian maisterin tutkintoa varten kemiaa opiskelee pääaineenaan 180 ja fysiikkaa 130 henkilöä. FL- tai FT-tutkintoa tavoittelee vastaavasti 45 ja 20 maisteria, joten erityisesti kemiassa jatko-opiskelijoiden määrä on suuri.

Kemian laitoksen tutkimuskohteina ovat katalyysi, materiaalikemia, proteiinikristallografia ja kaasufaasikemia. Laitoksen hyvyysluokitus on CAC; pienessä yksikössä suoritetaan FM-tutkintoja vuosittain noin 15, FL-tutkintoja 6 -- 7 ja FT-tutkintoja 2 -- 3, minkä lisäksi tieteellisten julkaisujen laatu ja määrä on tyydyttävä. Syksyllä 1995 laitos aloitti erityisen tutkijakemistien koulutuslinjan, jolle pääsykynnys oli tavallista korkeampi. Poikkeuksellisen innovatiivisuuden vuoksi jatkokoulutuksen hyvyysluokkaa on nostettu yhdellä portaalla. Prof. Tapani Pakkasen julkaisutuotanto on huippuluokkaa ja apulaisprof. Pirkko Vaiviotalon erinomainen. Ulkopuolinen rahoitus on 40%. Käynti laitoksessa antaa vierailijalle erittäin positiivisen kuvan.

Fysiikan laitoksen opetus on sangen hyvässä kunnossa. Muutamia vuosia sitten tapahtuneen professorin eläkkeelle siirtymisen jälkeen tutkimusohjelma on laajentunut ja monipuolistunut, käsittäen nyt optiset materiaalit ja informaation optisen prosessoinnin. Sovellutuksia painotetaan voimakkaasti. Uutta viranhaltijaa ei vielä ole saatu nimitetyksi. Laitoksella on monia tuotteliaita tutkijoita, joista aktiivisin on apulaisprof. Kai-Erik Peiponen. Tieteellinen tuotanto on hyvää keskitasoa, mutta melko suuri teknillinen henkilökunta sekä julkaiseminen matalan impaktiluvun lehdissä vetää hyvyysluokitusta, CBC, alaspäin. Toinen määräaikainen professorin virka, opetusalana optoelektroniikka, on juuri saatu täytetyksi vuosiksi 1994 -- 99. JoY:n fysiikan laitoksella on nyt kaikki edellytykset päästä eteenpäin ja kehittyä yhdeksi johtavista optiikan tutkimuskeskuksista maassamme.

Matematiikan ja tietojenkäsittelytieteen laitokset tuottavat kumpikin noin 10 FM-tutkintoa vuodessa. Pääaineopiskelijoita molemmissa on noin 250, joten 'hukka' on melkoinen. Tohtoreita valmistuu matematiikassa vuosittain 1 -- 2, samoin lisensiaatteja. Tietojenkäsittelytieteen laitos on tuottanut vain muutamia jatkotutkintoja. JoY:n suojissa elokuussa 1995 pidetty XVI Rolf Nevanlinna Kollokvio oli huomattava voimannäyte.

Matematiikan laitoksella työskentelee 5 professoria tai apulaisprofessoria ja 6 muuta päätoimista opettajaa. Tieteellinen tutkimusohjelma keskittyy kompleksifunktioiden analyysiin ja potentiaaliteoriaan. Laitokselta on ilmestynyt kaksi monografiaa, joilla on ulkomainen kaupallinen kustantaja. Laitoksen hyvyysluokitus DCC on lähes tyydyttävää tasoa. Tieteellinen aktiviteetti on selvässä kasvussa. FM-tutkintoja suoritetaan nyttemmin vuosittain noin 15, joista kaksi kolmasosaa on opettajia.

Tietojenkäsittelytieteen laitoksessa toimii 3 professoria tai apulaisprofessoria ja 7 muuta päätoimista opettajaa; hyvyysluokitus on DDD. FM-tutkintoja suoritettiin vuosina 1992 -- 94 yhteensä 29, FL-tutkintoja 2 ja FT-tutkintoja 1. Opetuspisteen hinta 165 kmk, on T-ryhmän toiseksi korkein. Tutkimusohjelman keskittäminen muutamille vahvuusalueille olisi tarpeen. Laitoksen julkaisut ovat yhden monografian lisäksi konferenssiartikkeleita. Ulkopuolinen rahoitus on vain 10%. Laitoksen tulisi nopeasti parantaa tulostaan sekä opetuksessa että tutkimuksessa; sopivia esikuvia on lähellä.

Opettajankoulutus näyttelee erittäin tärkeää osaa JoY:n matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan toiminnassa. Opetusministeriö on nimennyt huippuyksiköksi matematiikan ja fysiikan opettajankoulutuksen. Tämän, aluksi matematiikan aineenopettajien koulutukseen keskittyneen kehittämisprojektin toimintaan osallistuvat nyt matematiikan laitos, fysiikan laitos, aineenopettajien koulutuslinja, normaalikoulu ja luokanopettajien koulutuslinja. Matematiikan, fysiikan ja kemian opiskelijat on saatu kiinnostumaan opettajan ammatista. Valmistuneiden matematiikan opettajien määrä on kasvanut voimakkaasti. Vuonna 1994 suoritettiin matematiikka pääaineena 11 aineenopettajan tutkintoa ja yli 50 luokanopettajille tarkoitettua matematiikan erikoistumispakettia.

Yhteenvetona eksaktien luonnontieteiden tilasta Joensuun yliopistossa voidaan sanoa, että näiden alojen laitokset muodostavat hyvän kokonaisuuden, johon yliopisto voi olla melko tyytyväinen. Kemian laitos saattaa ajan myötä saada huippuyksikön statuksen.



OPETUSMINISTERIÖN TYÖRYHMIEN MUISTIOITA 3:1996 PROMEMORIOR AV UNDERVISNINGSMINISTERIETS ARBETSGRUPPER

[SISÄLLYS]
[Edellinen|Seuraava|Palaute]