2. Hidas pääsy korkeakouluihin 2. Hidas pääsy korkeakouluihin Sisäänottokriteereiden uusiminen. Suomessa yliopistoihin pääsee koulusaavutusten ja pääsykokeiden perusteella. Ne, jotka eivät heti onnistu, pyrkivät uudelleen ja uudelleen. Tapa on synnyttänyt suuren joukon vanhempien opiskelijoiden ja muiden yrittäjien järjestämiä preppauskursseja, joilla käydään läpi aikaisempien vuosien pääsykokeiden knoppeja. Erittäin tavallista on myös kirjoittautuminen matemaattis-luonnontieteellisiin tiedekuntiin tarkoituksena siirtyä myöhemmin tekniikan tai lääketieteen opiskelijaksi. Tämä turhauttava käytäntö sitoo paljon yliopistojen voimavaroja ja pidentää, de facto, opiskeluaikoja 1 -- 2 vuotta. Tuskin mikään voisi olla suurempaa kansaintaloudellista tuhlausta. Toiset taas pyrkivät 'varmuuden vuoksi' useaan eri korkeakouluun ja tiedekuntaan. Parhaat tulevat hyväksytyiksi moneen kertaan, jolloin opiskelupaikkoja jää käyttämättä. Tämä voitaisiin estää järjestämällä yliopistolaitoksen kaikki pääsykokeet samanaikaisesti. Erittäin tärkeää olisi myös, että eksaktien luonnontieteiden opiskelusta onnistuttaisiin kehittämään uusia ylioppilaita houkutteleva lopullinen vaihtoehto, ilman taka-ajatuksia tekniikkaan tai lääketieteeseen päin.
Yhä kuitenkin katsotaan, että uutta ylioppilasta ei saa estää tavoittelemasta kaikkein utopistisimpiakaan päämääriä ja että hänen täytyy valtion kustannuksella voida valmistautua haluamansa tiedekunnan pääsykokeeseen miten kauan tahansa. Näin nuoruuden paras opiskeluaika menee monelta hukkaan ja valtion varoja myös. Abiturientit pitäisi jo koulussa saada nykyistä paremmin ymmärtämään omat mahdollisuutensa, jottei aikaa kuluisi turhiin hakuprosesseihin. Monet opiskelijat ovat yli 25-vuotiaita, kun he vihdoin saavat yliopistollisen koulutuspaikan.
Luonnontieteiden koulutuksen arviointiryhmän loppuraportti on kirjoitettu kohteliaaseen sävyyn, mutta rivien välistä voi lukea, että ulkomaiset asiantuntijat olivat todella hämmästyneitä yliopistosta valmistuneiden katastrofaalisen korkeasta iästä Suomessa ja siitä, että asialle ei ollut tehty juuri mitään. Pieniä muutoksia on nyt tulossa, kun ensimmäistä kertaa yliopistoihin pyrkivälle vuosiluokalle aiotaan antaa 75%:n kiintiö aloituspaikoista. Syyskuussa 1995 opetusministeriö kutsui TaY:n toimistopäällikkö Matti Jussilan selvitysmieheksi valmistelemaan pikaisesti ehdotusta valintakokeiden uudistamiseksi. Hänen 3.1.1996 jättämässään muistiossa esitetään suhteellisen varovaisia uudistuksia, jotka suosivat ensimmäisen vuoden ylioppilaita.
Parempi ehkä olisi, jos korkeakouluihin pääsy tapahtuisi kokonaan lukion päästötodistuksen keskiarvon ja ylioppilastutkinnon tulosten perusteella, kuten luonnontieteiden koulutuksen arviointiryhmä ehdotti. Pääsykokeet kuitenkin mittaavat pyrkijöiden motivaatiota, joten niistä luopumista tulee tarkkaan harkita. Pojilla koulutodistuksen arvosanat ovat keskimäärin heikompia kuin tytöillä, joten ilman pääsykokeita he menestyisivät nykyistä heikommin. Jo hyväksyttyjä suorituksia pyrittäisiin myös uusimaan paremman arvosanan toivossa. Näin preppaus siirtyisi yliopistoista nelivuotisiksi muuttuviin lukioihin, mikä kuitenkin on halvempi vaihtoehto. Yliopistojen sisäänottoa pitäisi samalla vähän helpottaa, mutta vuoden opintojen jälkeen katsottaisiin, miten opinnot ovat edistyneet. Huonosti menestyneet karsittaisiin kuormittamasta järjestelmää, kuten monessa maassa jo pitkään on tapahtunut. Periaatteena tulee olla 'tulos tai ulos'. Tämäntapainen järjestelmä oli medikofiilitutkinnon aikana voimassa HY:n lääketieteellisessä tiedekunnassa.
Opiskelijat otetaan teknillisiin korkeakouluihin ns. yhteisvalinnalla. Mielestäni pitäisi pohtia, onko tämä loppujen lopuksi hyvä ratkaisu. Olisiko parempi, että yliopistoja kannustettaisiin keskinäiseen kilpailuun opiskelijoista, jolloin ehkä keksittäisiin innovatiivisia ohjelmia ja uuden tyyppisiä koulutusmuotoja. Kaikkien yliopistojen ei tarvitse olla samanlaisia. Merkkejä eriytyvästä kehityksestä on jo havaittavissa. Joensuun yliopistossa aloitettiin syksyllä 1995 kemian opetus ns. tutkijalinjalla, jolle oppilaat valittiin koulumenestyksen ja haastattelujen perusteella, käyttämällä apuna Helsingin Sanomissa julkaistua ilmoitusta. TTKK otti kouluissa parhaiten menestyneitä, pitkän matematiikan suorittaneita ylioppilaita ilman pääsytutkintoa keväällä 1995, ohi sovitun karsintamenettelyn, mikä aiheutti muissa diplomi-insinöörien koulutusta antavissa oppilaitoksissa närää; houkuttimena käytettiin nytkin ilmoituksia sanomalehdissä. Keväällä 1996 TKK, TTKK, LTKK, ÅA ja OY aikovat yhdessä toteuttaa uutta järjestelmää.
Prof. Osmo A. Wiio kirjoitti Savon Sanomissa 25.9.1995: "Yliopistot voi kansainvälisesti opiskeluoikeuden puolesta jakaa kahdeksi päätyypiksi. Ensimmäiseen on vaikea päästä sisälle, mutta sitten saa opiskella omaan tahtiinsa vaikka kuinka pitkään. Toiseen yliopistotyyppiin on helppo päästä sisään, mutta joka lukukaudessa on suoritettava tietty opintomäärä tai joutuu lähtemään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluu Suomi, toiseen Yhdysvallat. Olen toiminut professorina kummassakin järjestelmässä ja olen ehdottomasti jälkimmäisen kannalla. Tosin huippuyliopistoihin on Amerikassakin vaikea päästä, mutta siitä huolimatta suoritusvaatimukset ovat kovia. Ei liene sattuma, että Yhdysvallat on ylivoimaisesti maailman johtava tiedemaa."