3. Perus- ja jatko-opintojen nopeuttaminen 3. Perus- ja jatko-opintojen nopeuttaminen Opintotuki. On välttämätöntä muuttaa opintotukijärjestelmää: niiden, jotka opiskelevat nopeasti, pitäisi saada enemmän rahaa kuin niiden, jotka etenevät hitaasti. Opintotukea voitaisiin nostaa, kunhan se samalla kytkettäisiin opintomenestykseen. Tätä tulosvastuullista systeemiä ei ole pystytty toteuttamaan mm. SYL:n vastustuksesta johtuen. Entisessä Neuvostoliitossa se kuitenkin toimi hyvin, vaikka monet muut asiat itäisessä naapurissa olivatkin rempallaan. Suomessa opiskelu työn ohessa on liian tavallista. Ei uskalleta ottaa lainaa, vaan ennemmin ollan töissä huonolla palkalla. Yleisesti luullaan, harjoittelu takaa työpaikan valmistumisen jälkeen, ja näin usein tapahtuukin. Uskon kuitenkin, että eurooppalaiseen tapaan vastaisuudessa työnantajat meilläkin tulevat kiinnittämään nykyistä enemmän huomiota siihen, minkä ikäisenä paikan hakija on valmistunut ja kauanko hänen opintonsa ovat kestäneet. Parempi olisi ottaa lainaa ja maksaa se takaisin suuremmista tuloista valmistumisen jälkeen. Opintolainat tulisi antaa anteeksi niille, jotka suorittavat tutkintonsa alle viidessä vuodessa.
Opinnot FM- ja DI-tutkintoa varten. Luentojen tasoa on parannettava ottamalla avuksi tietokoneet ja erilaiset verkostot. Samalla tulee kuitenkin muistaa, että teknilliset apuvälineet eivät koskaan voi korvata luennoitsijan persoonallista panosta. Oppilaitten motivaatio loppuu alkuunsa, jos approbatur-kurssit ovat huonoja. Professorien tulee itse osallistua peruskurssien opetukseen. USA:n parhaissa yliopistoissa jopa nobelistit luennoivat 1-vuoden opiskelijoille.
Erilaisia valinnaisia kursseja ja muita vaihtoehtoja korkeakouluissa on tarjolla turhan paljon. Tämä sitoo liiaksi opettajien kapasiteettia, jota voitaisiin paremmin käyttää opiskelijoiden henkilökohtaiseen ohjaukseen. Tutorien neuvoista hyötyisivät opintojen alussa erityisesti ne, joiden pohjatiedot ovat riittämättömät. Myöhemmin ohjausta tarvitsevat keskitason ja sitä heikommat oppilaat. Keskeyttäjien määrä varmasti laskisi, jos kullakin oppilaalla olisi oma tutorinsa, joka olisi osavastuussa opintojen edistymisestä. Laitoksen johto saisi heiltä samalla arvokasta tietoa opiskelun ongelmakohtien poistamiseksi. Lukukausien pidentäminen tai kolmannen lukukauden käyttöön otto pienentäisi paineita, sillä asioiden oppimiseen olisi käytettävissä enemmän täystehoista aikaa. Ansiotyö kesäisin jäisi vähemmälle, mikä sekin auttaisi opintojen edistymistä. Kirjastot ja tietokoneluokat olisi pidettävä avoimina klo 8 -- 22, myös viikonloppuisin. Opiskelijat voisivat itse järjestää valvonnan pientä korvausta vastaan.
Dosentteja maamme yliopistoissa on 3500, mutta heitä hyödynnetään huonosti. Monet suorittavat pääosin työtään edellen samaan tapaan kuin 50 vuotta sitten eli luennoimalla erikoiskursseja, joiden kuulijoina joskus on vain muutama opiskelija. Usein asiat voitaisiin yhtä hyvin oppia kirjoista varsinkin, jos käytettävissä olisi tutor, joka neuvoisi kiperissä kohdissa. Tutkimuksen ohjauksen ohella professorit ja dosentit on saatava suorittamaan yksilöllistä opintoneuvontaa. Jatkokoulutusohjelmat eivät pysty korvaamaan henkilökohtaista ohjausta, sillä pahimmillaan ne vain lisäävät muutenkin raskasta ja tehottomaksi havaittua luento-opetusta. Tutor-järjestelmä olisi toteutettava opiskelun kaikilla tasoilla.
Yksi syy opintojen venymiseen on oppilaiden kevyt suhtautuminen kirjallisiin kokeisiin. Kun saman kurssin saa tenttiä miten monta kertaa tahansa, kuulusteluihin ei valmistauduta tarpeellisella huolella. Mennään koettamaan 'kepillä jäätä', uudelleen ja uudelleen. Aikaa kulkuu ja opinnot venyvät. Jatkuva 'eri vuosiluokkaa' olevien tenttikysymysten laatiminen ja suoritusten arvostelu sitoo myös luennoitsijoiden aikaa. Korkeakoulujen olisi tässäkin asiassa ryhdistäydyttävä. Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa on otettu vaatimaton askel oikeaan suuntaan: Tentin saa uusia vain neljä kertaa, jonka jälkeen lupa jatkoon on saatava dekaanilta. Kumuloituva tenttimaksu voitaisiin myös ottaa käyttöön.
Pro gradu -tutkielmat ja diplomityöt ovat usein liian vaativia ja niiden ohjaus täysin riittämätöntä. Eksakteissa luonnontieteissä ja tekniikassa opinnäytetyötyöt olisi aina tehtävä tutkimusprojektien yhteydessä, jolloin opiskelijalle useimmiten voitaisiin maksaa palkkaa. Samalla hän näkisi, millaista tieteellinen työ on käytännössä, ja projektin johtaja voisi arvioida opiskelijan taipumuksen ja kyvyt jatkotutkinnon suorittamiseen. Näin keskeyttämisiä tulisi nykyistä vähemmän.
Opetushenkilökunnan suhteellinen määrä on maamme yliopistolaitoksessa jatkuvasti vähentynyt. Vuonna 1983 korkeakouluissa oli 12,4 opiskelijaa yhtä opettajaa kohden, vuonna 1994 jo lähes 17. Jonkinlaisena kompensaationa professoreille ja muille yliopistojen opettajille olisi luotava kannustussysteemi, joka houkuttelisi opettamaan ja huolehtimaan oppilaista hyvin. Palkitseminen edellyttäisi omaopettajajärjestelmän käyttöön ottoa. Jokin yksityinen säätiö voisi näyttää esimerkkiä jakamalla apurahoja parhaille opettajille. Kriteerinä voisi olla valmistuneiden määrä jaettuna siihen käytetyllä ajalla, suhteutettuna muihin saman tai lähialojen opettajiin.
Jatko-opinnot. Yleisesti ollaan sitä mieltä, että tärkein syy jatko-opintojen viivästymiseen maamme yliopistolaitoksessa on kunnollisen ohjauksen puute. Aikoinaan katsottiin, että väitöskirja pitää alusta alkaen tehdä itsenäisesti. Professori antoi ehkä aiheen, mutta keskusteli rajatapauksessa työstä seuraavan kerran vasta, kun hän oli saanut valmiin käsikirjoituksen. Vähitellen meilläkin on kypsytty ajatteluun, jonka mukaan tohtorin tutkinnossa on kyse oppimisprosessista. Sen kulkuessa nuori tiedemies tai -nainen vähitellen kasvaa kiinteästi ohjatusta työntekijästä itsenäiseksi tieteenharjoittajaksi. Haluttu koulutuksellinen päämäärä saavutetaan, mutta vähemmin virhein ja viivein. Projektityöskentely ja sen mukana jatkuva ohjaus on käynyt mahdolliseksi. Samalla opinnäytteiden sisältämät tieteellisesti uudet tulokset ovat lisääntyneet ja parantuneet oleellisesti. Väitöskirjojen aiheiden relevanssi on kasvanut: enää ei tutkita 'niitä-näitä' vain siksi, että kyseinen aihe ei aikaisemmin ole kiinnostanut ketään.
Vuosi sitten aloitetut tutkijakoulut (Graduate School) ovat mielenkiintoinen kokeilu, josta näyttää tulevan pysyvä systeemi. Yksi etu uudistuksella on jo saavutettu: Tutkimusryhmien ja -laitosten välinen todellinen, tarpeen sanelema yhteistyö on lähtenyt käyntiin. Johtaako uusi ohjelma maamme tohtorikoulutuksen pahimman ongelman ratkaisuun, lisensiaattien ja tohtoreiden korkean valmistumisiän merkittävään laskuun, selviää vasta myöhemmin. Koulutusta antavien laitosten ja laboratorioiden joukossa on monia, joiden tähänastinen tohtorituotanto on ollut suhteellisen vähäinen. Pystyvätkö nämä laitokset kannustamaan jatko-opiskelijoitaan niin, että hyviä väitöskirjoja syntyy neljässä vuodessa, se jää nähtäväksi. Keskeyttävien määrä voi muodostua suureksi, jos koulutukseen 'paremman työn puutteessa' ilmoittautuneet laman hellittäessä siirtyvät muihin tehtäviin. Suomen Akatemian tutkijoiden yhdistyksen marraskuussa 1995 julkistettu selvitys osoittaa, että väittelevien ikä ei ainakaan heti tule merkittävästi laskemaan, sillä tutkijakoululaiset ovat keskimäärin jo nyt 29-vuotiaita. Ohjauksen puutetta niinikään edelleen valitetaan.
On myös pelättävissä, että tohtorin tutkintojen taso laskee niiden määrän äkillisesti kohotessa ja monien kokemattomien laitosten tullessa suurella panoksella koulutukseen mukaan. Koulutettavat on saatava väittelemään ennen nelivuotisen määräajan umpeen kulumista 'hinnalla millä hyvänsä'. Tason laskua saattaa aiheutua siitäkin, että kokematon professori helposti ehdottaa ensimmäiselle tohtorioppilaalleen korkeinta arvosanaa. Määrän ohella huomiota tulee nyt kiinnittää myös laatuun. Pienen valtion tohtoreiden tulisi keskimäärin olla vähän paremmin koulutettuja kuin suuren tiedemaan, mutta kovin isosta laatuerosta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Postdoctoral-paikat ulkomailla eivät avaudu liian vanhoille vastavalmistuneille tohtoreille.
Äskettäin muistionsa jättänyt prof. Paul Fogelbergin työryhmä ehdotti mielestäni huonosti harkittuja muutoksia väitöskirjojen julkaisukäytäntöön: tarkastustilaisuudessa työ olisi jonkinlainen pamfletti, joka myöhemmin parannetussa muodossa mahdollisesti julkaistaisiin. Työryhmän mukaan väitöskirjojen painaminen on tohtorien pitkän keskimääräisen valmistumisajan eräs tärkeimpiä syitä. Mutta miksei haluttu ottaa oppia esimerkiksi TKK:n omaksumasta käytännöstä? Ainakaan eksaktien luonnontieteiden alueella ei ole mitään syytä toteuttaa työryhmän ehdotuksia, sillä julkaisemista koskevat vaikeudet ovat jo aikoja sitten poistuneet. Offset-painetut väitöskirjat ovat kyllin siistejä ja hinnaltaan halpoja. Humanistit voisivat siirtyä luonnontieteiden julkaisukäytäntöön, elleivät ole sitä jo tehneet. Tohtorikoulutuksen todelliset puutteet eivät ole korjattavissa väitöskirjojen julkaisumenettelyä muuttamalla. Koko järjestelmä romuttuisi, jos väittelijä voisi jälkikäteen mennä peukaloimaan jo hyväksyttyä opinnäytettään.
Yhteenveto toimenpiteiksi. Korkeakouluopintojen nopeuttamiseksi olisi toteutettava monia uudistuksia. Yliopistojen matemaattis-luonnontieteellisten tiedekuntien sisäänottokynnystä pitäisi nostaa, jotta ylioppilaat voisivat tuntea päässeensä opiskelemaan eksakteja luonnontieteitä eivätkä joutuneensa niitä lukemaan. Pääsykokeita olisi kehitettävä erityisesti niin, että hyväksytyistä yli 70% saa lopullisen koulutuspaikkansa heti ylioppilastutkinnon jälkeen. Erilaisia vaihtoehtoja karsinnan suorittamiseksi on huolella harkittava. Opiskelijoilta olisi ryhdyttävä perimään pientä, noin 1000 mk:n lukukausimaksua, joka käytettäisiin esimerkiksi tutortoimintaan sekä kirjastojen ja tietokoneluokkien aukioloaikojen pidentämiseen. Kullekin opiskelijalle olisi määrättävä tutor, joka olisi osavastuussa opintojen edistymisestä. Opintotukijärjestelmää olisi muutettava niin, että systeemi suosii nopeaa valmistumista. Alle viidessä vuodessa tutkintonsa suorittaneiden opintolainat tai osa niistä tulisi maksaa valtion varoista. Opetuksen tasoa ja arvostusta olisi nostettava systemaattisilla arvioinneilla ja kannustuspalkinnoilla. Dosentteja olisi hyödynnettävä nykyistä paremmin liittämällä heidän työpanoksensa kiinteästi muuhun luento- ja laboratorio-opetukseen sekä perus- ja jatko-opiskelijoiden ohjaukseen. Saman kurssin tenttiminen olisi sallittava vain kolme kertaa. Pro gradu tutkielmat ja väitöskirjatyöt olisi tehtävä tutkimusprojektien osana eksaktien luonnontieteiden kaikilla aloilla, jolloin töiden ohjaus on jatkuvaa.