1. Hieman taustaa 1. Hieman taustaa Tilastoja. Taulukko 3 on murheellista luettavaa. Maamme yliopistoissa oli syksyllä 1994 pääaineopiskelijoita matematiikassa 3241, fysiikassa 3336, kemiassa 4282 ja tietojenkäsittelytieteessä 5285. Nämä luvut ovat pysyneet lähes samoina koko viisivuotiskauden 1990 -- 94. Jos keskimääräiseksi opiskeluajaksi FM-tutkintoa varten laskettaisiin 5 vuotta, valmistuneita olisi vuonna 1994 pitänyt em. aineissa olla 648, 667, 856 ja 1057. FM-tutkintoja kuitenkin suoritettin matematiikassa 166, fysiikassa 193, kemiassa 300 ja tietojenkäsittelytieteessä 309. 'Läpäisykerroin' on siis matematiikassa, fysiikassa ja tietojenkäsittelytieteessä vajaat 30% ja kemiassa noin 35% siitä, mitä sen oikeastaan pitäisi olla. Tulos on koulutuspoliittinen skandaali! Opiskelupaikkoja on jopa liikaa, mutta kyllin hyvää tasoa olevia ja motivoituneita koulutettavia on aivan liian vähän. Opinnot joko jätetään kokonaan kesken tai siirrytään muille aloille. Nekin, jotka lopulta valmistuvat käyttävät lukuihinsa liikaa aikaa. Yliopistot ovat pyrkineet kompensoimaan hukkaa lisäämällä sisäänottoa: vuonna 1994 uusia oppilaita hyväksyttiin em. aineisiin 1507, 1543, 1567 ja 1237. Tämäkään ei ole auttanut, sillä näin on saatu pääasiassa heikkotasoista opiskelija-ainesta. Hyväksytyistä opintonsa aloitti 647, 626, 727 ja 906 ylioppilasta.
Matemaattis-luonnontieteellisillä aloilla filosofian kandidaatin tutkinto suoritetaan meillä keskimäärin 28-vuotiaana, lisensiaatin tutkinto 33-vuotiaana ja tohtoriksi väitellään 36-vuotiaana. Nämä valmistumisiät ovat tiettävästi korkeampia kuin missään muussa kehittyneessä maassa. Vuoden 1993 tohtoreista alle 30-vuotiaita oli vain 8% mutta yli 40-vuotiaita peräti 40%. Korkea ikä ei ole kovin suuri haitta, jos asianomainen valmistuu tohtoriksi olemalla samalla ansiotyössä yliopistolaitoksen ulkopuolella, mutta tällöinkin olisi luonnollisesti parempi väitellä alle kuin yli 40-vuotiaana. Ääritapauksena eläkeläisenkin valmistuminen tohtoriksi on arvokasta. Keskimääräistä väittelyikää laskettaessa olisi oikeampaa käyttää mediaania, jotta muutamat myöhemmälla iällä valmistuneet eivät vääristäisi tulosta. Pieni tilasto lisensiaatin ja tohtorin tutkinnoista on taulukossa 2.
Luonnontieteiden koulutuksen arviointiryhmän loppuraportti (OPM:n koulutus- ja tiedepolitiikan julkaisusarja No. 3, 1993), lukuisine väliraportteineen sisältää tilastotietojen ohella perusteellisen katsauksen aiheeseen ja suuren joukon suosituksia. Arviointityön tärkeänä osana kansainvälinen asiantuntijaryhmä selvitti luonnontieteiden koulutusta Suomessa yleensä ja erityisesti Jyväskylän ja Oulun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa (Korkeakouluneuvoston julkaisuja 3/1992). Valitettavasti vain pieni osa ehdotuksista on toteutunut. Tärkeimmät ja kiireellisimmät esitykset on, poliittisen tahdon puuttuessa, yleensä pantu lepäämään.
Missä vika? Matematiikkaa ja eksakteja luonnontieteitä pääsee Suomen yliopistoissa opiskelemaan liian helposti, sillä teknillisiä korkeakouluja lukuun ottamatta sisäänottokynnys on matala. Tällä 'alennusmyynnillä' yliopistot ovat kyllä onnistuneet houkuttelemaan paljon oppilaita, mutta menestyksellisiin suorituksiin monien matemaattinen lahjakkuus ei ole riittänyt. Näiden opiskelijoiden suhteen alan vaihto on ainoa mahdollisuus, joten opintonsa keskeyttäneiden suuri määrä ei ole mikään ihme. Ponnistelut onkin nyt kohdistettava niihin nuoriin, joilla kyllä on kykyjä muttei vielä haluja lukea yliopistossa eksakteja luonnontieteitä.
Kun opiskelijoista ei yleensä haluta löytää puutteita, luonnontieteellisen koulutuksen arviointiryhmä uskoo, että vika piilee yliopistojen tutkintojärjestelmässä: koska välitavoitteita ei ole ollut, monet eivät suorita tutkintoa lainkaan. Nekin, jotka valmistuvat, opiskelevat yleensä aivan liian pitkään. Vuoden 1995 alusta välitavoite, luonnontieteiden kandidaatin 3-vuotinen Bachelor of Science-tutkinto on taas, 15 vuoden tauon jälkeen, otettu ohjelmaan. Pian nähdään, mitä hyötyä uudesta tutkinnosta mahdollisesti on.
Yliopisto-opintojen uskomaton pitkittyminen Suomessa on vakava ongelma, jonka syyt ovat pääosin yleisesti tiedossa, mutta jonka korjaamiseksi ei ole haluttu tai uskallettu tehdä tarpeellisia toimenpiteitä. Korkeakouluja ja professorikuntaa on kyllä moitittu ja patisteltu muutoksiin, ja aihetta on ollutkin, mutta opiskelijoiden on annettu rauhassa kulkea omia polkujaan. SYL:n sateenvarjon suojassa heitä on kohdeltu ja kohdellaan edelleen silkkihansikkain. EU-Suomessa näidenkin asioiden on pakko muuttua! Professorit ja opiskelijat on saatava kiinteään yhteistyöhön opintojen nopeuttamiseksi. Tärkeää ei ole yksin se, että tutkinto suoritetaan, vaan myös se, kuinka paljon tähän kuluu aikaa. Valtiovallan on lähestyttävä opiskelijoita pitämällä oikeassa kädessä porkkanaa ja vasemmassa, selän takana olevassa kädessä keppiä!
Opintoja pyritään joskus tarpeettomasti laajentamaan: FM-tutkintoon sisällytetään ylimääräisiä kursseja, joten opintoviikkojen määräksi voi tulla yli 200. Toinen taktiikka on suorittaa peräkkäin kaksi tutkintoa, esimerkiksi diplomi-insinöörin ja ekonomin. Itsensä kehittäminen on jokaisen oikeus ja velvollisuus, mutta ei pelkästään valtion kustannuksella. Töihin olisi sentään mentävä ennen varhaiseläkettä! Kun opetuksen tehokkuutta eri korkeakouluissa vastaisuudessa arvioidaan, tunnuslukuna pitäisi käyttää tutkintojen lukumäärää jaettuna niihin käytetyillä varoilla ja keskimääräisellä opiskeluajalla. Liian hitaasti opiskellut tottuu laiskaan menoon, jota tuleva työnantaja ei arvosta. Vaille työpaikkaa jääneet on otettava arvioinnissa tulosta alentavana tekijänä huomioon.
Suomessa se, joka kerran on ylittänyt korkeakoulun sisäänottokynnyksen, voi harjoittaa opintoja miten kauan tahansa. Akateemista vapautta, joka periytyy ajalta jolloin isä kustansi opinnot, käytetään väärin. Tärkeä syy opintojen venymiseen on sosiaalietujen päättyminen, kun tutkinto on suoritettu ja lainojen maksu alkaa. Aina ei 'kannata' valmistua. Opiskelijaelämä on hauskaa, niin kauan kuin valtio maksaa! Moni opintonsa keskeyttänyt myöhemmin valittaa sitä, että häntä ei aikanaan otettu 'niskasta kiinni'.
Seuraavat kommenttini eivät suinkaan pyri kattamaan opintojen pitkittymisen pulmia tyhjentävästi. Näitä kysymyksiä selvitetään mm. luonnontieteiden koulutuksen arviointiryhmän raportissa vuodelta 1992 sekä tuoreessa, psykologian kandidaatti Jussi Sivosen Suomen ylioppilaskuntien liitolle laatimassa selvityksessä Nopeammin, nopeammin... . Otan esille muutamia asioita, joita pidän tärkeimpinä. Mielipiteeni perustuvat pääosin omaan, lähes 30-vuotiseen kokemukseeni Teknillisessä korkeakoulussa, mutta olen myös toiminut sekä tutkijana että opettajana ulkomailla. Väittelin tohtoriksi Oxfordin yliopistossa vuonna 1958. Myöhemmin olen työskennellyt USA:ssa yli 6 vuotta (mm. Californian yliopistossa Berkeleyssä ja New Yorkin yliopistossa) ja Ranskassa vuoden. TKK:n kylmälaboratoriosta valmistui vuosina 1968 -- 95, toimiessani laboratorion johtajana, yhteensä 58 tekniikan, lääketieteen, filosofian ja psykologian tohtoria, joiden valmistumisiän mediaani on hieman alle 29 vuotta. Lisensiaattitöitä olen johtanut 14 ja diplomitöitä 90.