2. Tilanne nyt ja vastaisuudessa 2. Tilanne nyt ja vastaisuudessaYliopistolaitoksen suunnitelmallinen mitoittaminen Suomessa alkoi vuonna 1966, jolloin säädettiin ensimmäinen korkeakoululaitoksen kehittämislaki. Voimavarojen jako sidottiin valtioneuvoston kullekin yliopistolle ja jokaiselle koulutusalalle vahvistamiin aloituspaikkojen lukua koskeviin suunnitelmiin. Korkeakoulut noudattivat suosituksia varsin hyvin, sillä budjettirahoitus riippui niistä. Nykyisin voimassa oleva uusi kehittämislaki annettiin vuonna 1986. Aloituspaikoista ei enää puhuttu, vaan laki kiinnittää huomiota korkeakoulujen toiminnan tuloksellisuuteen ja laatuun. Tavoitteena on asteittain pyrkiä siihen, että yliopistolaitoksessa suoritettaisiin vuosittain aloituspaikkasuositusten mukaiset määrät tutkintoja. Jotta tähän päästäisiin, korkeakoulujen sallitaan niillä aloilla, joilla opintojen keskeyttäminen on yleistä (mm. matematiikka, fysiikka ja kemia), harkintansa mukaan ottaa opiskelijoita enemmän kuin kiintiöt edellyttävät. Ylitykset ovat nykyisin jopa 300%.
Vuonna 1993 vahvistetussa kehittämissuunnitelmassa on koko maailmankin mitassa kunnianhimoiset tavoitteet. Maamme yliopistolaitoksen pitäisi tarjota nuoruusiän opiskelupaikka lähes neljännekselle ikäluokasta ja ammattikorkeakoulujen vielä noin 40%:lle. Kaksi kolmasosaa suomalaisista siis pyrittään saamaan kaksitasoisen korkeakoululaitoksen piiriin. Lopuille tarjottaisiin aikuisopintoja ja muita koulutusmuotoja. Ulkomaiset asiantuntijat ovat pitäneet suunnitelmia ylimitoitettuina. Onkin pelättävissä, että riittävän hyviä ja motivoituneita opiskelijoita maassamme ei ole tarpeeksi, joten tutkintojen tasoa joudutaan laskemaan. Kehittämissuunnitelman vikana on, että siinä ei puhuta mitään opiskelijoiden suurista lahjakkuuseroista, joita mikään opetus ei pysty poistamaan!
Uusi yliopistolaki, joka kerää yliopistoja koskevan lainsäädännön yhdeksi kokonaisuudeksi, on parhaillaan valmisteilla opetusministeriössä. Lain eduskuntakäsittely saataneen päätökseen vuoden 1996 aikana. Valtioneuvoston hyväksymässä kehittämissuunnitelmassa vuosiksi 1995 -- 2000 (OPM 23.11.1995) esitetään, että korkeakoulujen nykyisen kehittämislain voimassaoloaikaa jatkettaisiin vuoden 2006 loppuun.
Vuosien 1995 -- 98 tulosopimuksessa edellytetään, että kaikki korkeakoulut siirtyvät nopeasti käytäntöön, jossa uusista opiskelijoista 75% on ensimmäistä kertaa koulutuspaikkaa hakevia ja 25% muita opiskelijoita. Tämä on tärkeä askel oikeaan suuntaan. Opintojen pitkittyminen todennäköisesti vähenee, sillä nyt suurin osa nuorista sijoittuu lopulliseen koulutuspaikkaansa heti eikä vasta 1 -- 2 vuoden pituisten valmistavien yliopisto-opintojen jälkeen. Kun valtaosa sisäänotossa hyväksytyistä on saman vuoden ylioppilaita, erilaisten 'preppauskurssien' merkitys pienenee. Esimerkiksi matematiikan, fysiikan ja kemian yliopisto-opiskelu, jos päämääränä on pääsy teknilliseen korkeakouluun tai lääketieteelliseen tiedekuntaan, tulee vähemmän kannattavaksi. Vuonna 1991 yliopistojen uusista opiskelijoista lähes 20% oli koulutuspaikan saadessaan jo yli 25-vuotiaita.
Ammattikorkeakoulut. Vuoden 1995 syyslukukaudesta lähtien Suomessa toimii 28 ammattikorkeakoulua, joista 9 on vakinaistettu; niissä on mukana 122 oppilaitosta ja lisää on epäilemättä tulossa. Alkuperäisessä muodossaan idea saattoi olla hyvä, mutta jo nyt näyttää ilmeiseltä, että ammattikorkeakoulut pyrkivät kaikin keinoin, yksi toisensa jälkeen, muuttumaan 'oikeiksi' korkeakouluiksi, joissa tehdään tutkimusta ja suoritetaan lisensiaatin ja tohtorin tutkintoja. Paikallisten poliitikkojen myötävaikutuksella ne melko varmasti tulevat tässä onnistumaan. Parinkymmenen vuoden kuluttua Suomessa saattaa siten olla yhteensä jopa 40 yliopistoa, jolloin on jouduttu perustamaan ja varustamaan ainakin 200 laboratoriota lisää tieteellistä tutkimusta varten. Näiden uusien korkeakoulujen myötä tutkimuksen hajautuminen maassamme taas pahenisi, vaikka nykyisin on tarmokkaasti pyritty suurempaan yksikkökokoon. Tätä tapahtumaketjua on kaikin keinoin pyrittävä vastustamaan, mutta siinä tuskin onnistutaan. Kehitystä voidaan korkeintaan hidastaa.
Vakiintuneen yliopistolaitoksen rinnalle on myös tullut ns. avoin korkeakoulu, joka pyrkii sivuoveksi nykyisiin yliopistoihin. Kasvatustieteen opiskelu on taas kerran painotetuin ala, jonka opiskelijoita on yli nelinkertainen määrä luonnontieteisiin verrattuna. Aikuiskoulutuksena tapahtuva jatko-opiskelu on mielekästä vain erikoistapauksissa. Nuorena vitsa väännettävä! Elinikäinen opiskelu on nykyisin kovasti muodissa, mutta perustiedot on hankittava nuorena.
Ammattikorkeakoulujen tutkinnot ja yliopistojen FK-tutkinnot tarjoavat mahdollisuuden mennä ensin työelämään tai ulkomaille ja suorittaa ylempi tutkinto myöhemmässä vaiheessa. Mielestäni on tärkeää nytkin muistaa, että ihmisen tehokkain opiskeluaika on nuorena, joten FM-tutkintoon tähtäävät opinnot olisi yleensä saatava päätökseen alle 26-vuotiaana ja tohtorin tutkinto pitäisi suorittaa alle 30-vuotiaana.
Koulutuksen mitoittaminen. Eksaktien luonnontieteiden alueella tarvittavien yliopistotasoisten opiskelupaikkojen mitoituksen oikea ennustaminen on nyt, ammattikorkeakoulujärjestelmän syntyvaiheessa erityisen vaikeaa. Filosofian kandidaatin tutkinnon suosio on toistaiseksi myös arvailujen varassa. Ketkä voittavat kilpailun työpaikoista, uudet kandidaatit vaiko ammattikorkeakouluista valmistuneet insinöörit? Itse uskon, että yliopistoissa tullaan suorittamaan pääasiassa filosofian maisterin ja tohtorin tutkintoja, uuden kandidaatin ja lisensiaatin tutkintojen jäädessä opinnoissaan heikommin menestyneiden 'varaventtiiliksi'. Universitas renovata ehdotti kansainvälisten arviointiryhmien suositusten mukaisesti lisensiaattitutkinnosta luopumista. Päinvastaisiakin mielipiteitä on esitetty, mutta ulkomaiset kokemukset eivät viittaa mihinkään lisensiaattitutkintojen renessanssiin ainakaan eksaktien luonnontieteiden alalla. Tosin tämä tutkinto on ammattikorkeakoulujen yliopettajien pätevyysvaatimuksena. Luonnontieteiden kandidaatin tutkinnon tavoitteista ei ole selviä näkemyksiä; mahtaako koko tutkinto olla edes tarpeellinen? Se on, ainakin osittain, otettu käyttöön hätäkeinona opintonsa kokonaan keskeyttävien lukumäärän pienentämiseksi. Ammattikorkeakouluista valmistuneet nuoret tullevat pärjäämään työmarkkinoilla uusia kandidaatteja paremmin.
Viime kädessä lienee kuitenkin niin, että komiteamietintöjä ja varsinkin eri intressipiirien laatimia arvioita luotettavampi kuva koulutuksen mitoittamisesta saadaan tarkastelemalla työttömyystilastoja, joissa korkeasti koulutettuja henkilöitä on alkanut esiintyä yhä enemmän; diplomi-insinööreistäkin 4% on työttömänä. Tilanne ei ole huolestuttava, mutta sen pitäisi olla parempi.
Toimenpiteet. Koska kukaan ei pysty esittämään mitään tarkkaa suunnitelmaa opiskelupaikkojen tarpeesta, mielestäni nyt on tärkeintä tehdä kaikki voitava, jotta eksaktien luonnontieteiden koulutuspaikat saadaan täytetyiksi. Näin tuhlaus ainakin vähenee. Saattaa olla, että yksi matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta pitäisi lakkauttaa, mutta tähän ei ole poliittisia edellytyksiä. Uusia ei ainakaan pitäisi perustaa. Esittämilläni 5 -- 10%:n henkilökunnan vähennyksillä pitäisi selvitä (kts. jakso 20.3.)
Yliopistolaitoksen uudistuksille myötämielistä ilmapiiriä ei nyt pitäisi myrkyttää keskustelulla laajamittaisista vähennyksistä, jotka kuitenkaan eivät johda käytännön seurauksiin. Poliittisen tahdon puuttuessa kokonaisia tiedekuntia ei pystytä lakkauttamaan. Yksityisiä laitoksia ja laboratoroita voidaan sensijaan pyrkiä supistamaan, suuntaamaan uudelleen tai jopa lakkauttamaan. Monilla tiedekorkeakouluilla on toisella paikkakunnalla olevia suppea-alaista opetusta antavia yksiköitä, joiden toimintaan en ole ehtinyt paneutua. Näiden oppilaitosten lakkauttaminen ammattikorkeakoulujen tieltä saattaisi monissa tapauksissa olla paikallaan. Tiedekorkeakoulujen profiloitumista tulisi kaikin tavoin edistää.
Eksaktien luonnontieteiden ja lähialojen diplomi-insinöörien opiskelupaikkojen kysyntä ja tarjonta lienevät suurin piirtein tasapainossa, kunhan esittämäni supistukset on tehty kaikki opettajavoimat on täystehoisesti työllistetty. Muutoksiin kuluu aikaa, joten mahdollinen liikatuotanto voidaan työllisyysnäkymien mukaan korjata.