1. Taustatietoja 1. TaustatietojaPerustutkinnot. Kuinka paljon matemaattis-luonnontieteellisen koulutuksen saaneita henkilöitä pitäisi eri aloille valmistua yliopistoistamme? Näistä asioista on jatkuvasti tehty arvioita, jotka kuitenkin vanhenevat muutamassa vuodessa. Suhdanteet muuttuvat niin nopeasti, että jos korkeakonjunktuurin aikana jonkin erikoisalan opetusta nopeasti laajennetaan, kuten juuri nyt on tehty tietoliikennetekniikassa (TKK, TTKK ja OY ovat muutaman vuoden aikana perustaneet yhteensä 25 määräaikaista 'Nokia'-professuuria), helposti käy niin, että opiskelijoiden valmistuttua 5 vuotta myöhemmin ollaan taas laskukaudessa. Tosin mikrotekniikan hinta/laatu -suhteen jo tiedossa oleva paraneminen seuraavalla vuosikymmenellä mahdollistaa entistä parempien ja myös aivan uusien tuotteiden kehittämisen. Suhdanteiden ennustetaan pysyvän vakaina.
Tietenkin on välttämätöntä, että tämäntyyppiset 'konjunktuurivirat' täytetään määräajaksi. Paradoksaalista kylläkin, opiskelijoiden pitäisi sankoin joukoin aloittaa tietyn tieteenalan tai teknologian opinnot silloin, kun tällä sektorilla vallitsee lama. Hollannissa on pitkän ajan kuluessa todettu nämä vaikeudet, kun jättiyhtiö Philips yhtenä vuonna haluaa palkata 400 uutta insinööriä ja seuraavana ei rekrytoi ketään. Ylioppilaat luonnollisesti haluaisivat kuulla, mitä kannattaa opiskella. Valitettavasti tilastot antavat vain viitteitä ja huolellisimminkin tehdyt ennusteet voivat mennä pahasti pieleen, mikä näkyy mm. siitä, että eräiden alojen filosofian maisterit ovat valmistuttuaan joutuneet heti työllisyyskursseille.
Luonnontieteellisen koulutuksen arviointiryhmän (OPM:n koulutus- ja tiedepolitiikan linjan julkaisusarja No. 3, 1992) käyttämät ulkomaiset asiantuntijat totesivat muun muassa, että matematiikan ja luonnontieteiden tutkintoja suoritetaan riittämättömästi suomalaisen yhteiskunnan tarpeisiin. Puutteena pidettiin myös koulutuksen ja tutkimuksen voimavarojen hajanaisuutta ja koulutuksen pirstoutumista pieniin aloihin ja moniin yksikköihin. Samaan tulokseen ovat päätyneet useat muutkin selvitykset. Monissa yliopistoissa matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa on toistakymmentä laitosta, kun niitä pitäisi olla kaksi tai kolme.
Suomen Akatemian rahoittaman perustutkimuksen määrärahojen kasvu on ollut selvästi hitaampaa kuin soveltavan tutkimuksen ja tuotekehityksen. Tästä on aiheutunut varsinkin nopeasti edistyvillä aloilla, kuten tietotekniikassa, avaruustutkimuksessa, biotekniikassa ja materiaalitieteissä epätasapainoa perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen välille. Puutetta on myös tutkijoista. Yliopistoilla olisi koulutuskapasiteettia, mutta kyllin etevistä koulutettavista on pulaa. Monet muut alat houkuttelevat ylioppilaiden parhaimmistoa enemmän kuin matematiikka ja eksaktit luonnontieteet.
Toisaalta taas vähennysten tarve eräillä aloilla on ilmeinen, mutta supistusehdotusten toteuttaminen esimerkiksi rakennusinsinöörien ja arkkitehtien koulutuksessa on osoittautunut vaikeaksi, kun jokainen korkeakoulu pitää kiinni omasta reviiristään. Kemian teollisuuden koulutuslinjauksessa arvioidaan alan insinöörien tuoton olevan tasapainossa kysynnän kanssa. Sähkö- ja elektroniikkainsinöörejä taas valmistuu liian vähän, mutta koulutuksen lisäämiseen on tällä hetkellä halua mielestäni turhankin paljon.
Jatkotutkinnot. Kahdenkymmenen vuoden aikana maassamme suoritettujen tohtorin tutkintojen määrä on kolminkertaistunut ja on vuositasolla nyt yli 600 väittelijää; opetusministeriön tavoitteeksi on asetettu 800 tutkintoa vuodessa. Keskimääräinen valmistumisikä kuitenkin on sitkeästi pysytellyt 36 vuoden tuntumassa. Vuosina 1973 -- 92 lähes 40% uusista tohtoreista oli luonnontieteiden ja tekniikan alalta. Tutkijainkoulutuksessa tapahtui tärkeä muutos vuoden 1995 alussa, kun opetusministeriön toimesta ja Suomen Akatemian myötävaikutuksella käynnistyi yhteensä 67 tutkijakoulua (Graduate School). Myöhemmin koulujen lukumäärää lisättiin niin, että niitä nyt on 93. Koulutuspaikkoja eri tieteenaloilla on kaikkiaan 949, joista eksaktien luonnontieteiden ja tekniikan ouus on 363 paikkaa 39:ssä eri ohjelmassa. Opetusministeriö ilmoitti pitävänsä tärkeänä, että tutkijankoulutukseen osoitetut lisäresurssit kohdennetaan valikoiden pääasiassa kansallisen innovaatiojärjestelmän kannalta keskeisille kasvualoille, tutkimuksen huippuyksiköiden tukemiseen ja uusien luomiseen sekä perustutkimuksen vahvistamiseen.