[Edellinen|Seuraava|Palaute] Internetversio luotu 23/2/96, peter@neuro.hut.fi (Peter Berglund)

15. Jyväskylän yliopisto |SISÄLLYS

1. Matemaattis-luonnontietellinen tiedekunta

Vuonna 1965 toimintansa aloittaneessa matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa on 34 professoria tai apulaisprofessoria, 190 muuta opettajaa ja tutkijaa sekä 1790 perus- ja 200 jatko-opiskelijaa. Opetus ja tutkimus keskittyivät aluksi matematiikkaan, fysiikkaan ja kemiaan; biotieteet ja tietojenkäsittelyoppi tulivat mukaan hieman myöhemmin. Tiedekunnan saama ulkopuolinen rahoitus oli vuonna 1994 kolmasosa kaikista sen menoista.

Opiskelijoita hakee tiedekuntaan runsaasti; heidän tasonsa biotieteissä on erinomainen ja eksakteissa luonnontieteissäkin kohtalainen. Rekrytointityötä Jyväskylän ympäristön kouluissa on tehty runsaasti. Tiedekunnan virkarakennetta on sisäisin siirroin menestyksellisesti parannettu. Voimavaroja on erityisesti lisätty peruskoulun yläasteen ja lukion aineenopettajien koulutusohjelmiin määrittelemällä eräiden avoimeksi tulleiden virkojen vastuualueeksi opettajankoulutus. Tutkintoja suoritettiin tiedekunnassa vuonna 1994 seuraavasti: FM 108, FL 25 ja FT 18. Opiskelijatutoreiden toiminnasta on saatu hyviä kokemuksia. Suhteellisen pieni opintonsa keskeyttäneiden määrä johtunee osittain siitä, että Jyväskylässä ei ole kilpailevaa teknillistä korkeakoulua eikä lääketieteellistä tiedekuntaa. Yli puolet JY:n tohtorintutkinnoista suoritetaan matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa, jonka laitokset ovat mukana 11:ssä jatkokoulutusohjelmassa. Opettajakunnan työvelvollisuuskokeilu aloitettiin JY:ssa jo syksyllä 1988. Systeemiä ei ole koskaan mainittavammin vastustettu, joskin siihen liittyvää byrokratiaa on kritisoitu. Käsittelin tätä asiaa tarkemmin muistioni jaksossa 6.2.

Ulkomainen asiantuntijapaneeli arvioi matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan vuonna 1992 (Korkeakouluneuvoston julkaisuja, 3/1992). Oman työni piiriin kuuluu tiedekunnan neljästä laitoksesta kolme: fysiikka, kemia ja matematiikka. Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen jätin arviointini ulkopuolelle, vaikka biokemian opiskelun suosio onkin noussut. Kaikki laitokset ovat suhteellisen suuria yksiköitä.

Luonnontieteiden kehittämisohjelman puitteissa soveltavan fysiikan, soveltavan kemian, molekyylibiologian ja tietotekniikan tutkimuksen kehittäminen aloitettiin vuonna 1988. Ympäristötutkimus tuli mukaan vuonna 1995. Hankkeet ovat hyviä, mutta niihin ryhdyttiin turhan myöhään. Rahoitusta on saatu opetusministeriöltä, Keski-Suomen läänin kunnilta, ympäristön teollisuuslaitoksilta, Suomen Akatemialta ja TEKES:iltä. Tiedekunta oli mukana seitsemässä EU:n kolmannen puiteohjelman hankkeessa, jota kautta saatiin paljon varoja. Jyväskylän yliopistoon on perustettu määräaikainen soveltavien luonnontieteiden tutkimusinstituutti, jonka viiteen painoalueeseen kuuluvat mm. materiaalitutkimus ja kiihdytinteknologia sekä metsäteollisuuden prosessit ja ympäristökemia. Fysiikan, kemian ja matematiikan koulutusohjelmissa on vaihtoehdot soveltavien luonnontieteiden opiskelulle.

Merkittävää kansainvälistä tutkijankoulutusta on vuodesta 1991 alkaen annettu neljän viikon pituisissa kesäkouluissa. Vuonna 1995 koulu tarjosi yhteensä 25 jatko-opiskelijoille suunniteltua kurssia biologiassa, fysiikassa, kemiassa, matematiikassa, sovelletussa matematiikassa, tietojenkäsittelyssä ja tilastotieteessä. Koulun 45 opettajasta 29 oli ulkomaalaisia ja siihen osallistuneet lähes 400 opiskelijaa tulivat 26 eri maasta. Jyväskylän kesäkoulu, jonka opetusministeriö vuonna 1994 valitsi opetuksen huippuyksiköksi, on epäilemättä JY:n matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan huomattava voimannäyte.

Tiedekunta on tuoreessa toiminta- ja taloussuunnitelmassaan korostanut voimakkaasti pitkäjänteisen tutkimustyön merkitystä ja ilmaissut halunsa keskittää resursseja vahvuusalueilleen. Pulmaksi on koettu opetusministeriön uusien hankkeiden käynnistämistä suosiva budjettipolitiikka.



OPETUSMINISTERIÖN TYÖRYHMIEN MUISTIOITA 3:1996 PROMEMORIOR AV UNDERVISNINGSMINISTERIETS ARBETSGRUPPER

[15. Jyväskylän yliopisto |SISÄLLYS]
[Edellinen|Seuraava|Palaute]