4. Järjestelyt professorin siirtyessä eläkkeelle 4. Järjestelyt professorin siirtyessä eläkkeelle Tilanteen arviointi. Kun professorin eroamisikään on aikaa pari vuotta, korkeakoulun rehtorin tai tiedekunnan dekaanin olisi aina käynnistettävä selvitys vastuualueen opetuksen ja tutkimuksen tulevaisuudesta. Vaikka yksikkö olisi toiminut hyvin, saattaa silti olla tiedepoliittisesti perusteltua muuttaa sen opetus- tai tutkimusalaa. Tiedekuntien tulisikin miettiä tarkoin, vanhoihin tottumuksiin takertumatta, mitkä tutkimusalat tuottavat todennäköisesti uusia ja merkittäviä tuloksia ja mitkä on jo loppuun kaluttu. Jos laboratorion tulos on huono, minkä pitäisi hyvissä ajoin ilmetä mm. luvussa 7 esitetyn arviointimenettelyn perusteella, uudelleenjärjestelyt ovat ehdottoman tarpeellisia. Heikoista laboratoriosta on haittaa koko tiedekunnalle ja joskus jopa koko korkeakoululle.
Kaikissa yliopistoissa on sellaisia, joskus suppeitakin opetuksen ja tutkimuksen aloja, joita niiden merkityksen takia ei voida lakkauttaa, vaikka taso olisikin huono. Tässä tapauksessa on tavallistakin tärkeämpää tehdä radikaaleja henkilövaihdoksia ja uudelleenjärjestelyjä. Jos kyseessä ovat todella suuret sijoitukset, kuten Jyväskylän syklotroni tai Metsähovin radiotutkimusaseman antenni, on esiharkinta erikoisen tärkeää, sillä investoinnin hyödyllinen ikä on noin 20 vuotta. Näiden laitosten toimintaa on jatkuvasti seurattava, jotta henkilökunnassa tai tutkimusprofiilissa voidaan kesken kaiken tehdä suuriakin muutoksia, jos tämä on tarpeen.
Missään tapauksessa ei pidä tehdä sitä virhettä, että 'haittayksikössä' vapautuva professuuri täytetään laitoksen sisältä. Jos laboratorion tulos on pitkään ollut heikko, sen henkilökunnan jäseniltä puuttuvat sekä kyky että taito tuloksen oleelliseen parantamiseen. Johto on silloin valittava yksikön ulkopuolelta, ja henkilökunta on muutenkin mahdollisuuksien mukaan korvattava vereksillä voimilla. Usein perustellaan vanhan tutkimusalan jatkamista sillä, että vuosien mittaan on hankittu paljon laitteita, jotka saneerauksen myötä jäisivät ilman käyttöä. Tähän järkevältä tuntuvaan väitteeseen on suhtauduttava erityisen torjuvasti. Vanhojen laitteiden aikaistettu romuttaminen on pieni tappio sen rinnalla, että laboratorion toiminta jatkuisi entiseen epätyydyttävään tapaan, sillä palkat ovat noin 70% kustannuksista. Haittayksikön saneeraus antaa hyvän tuloksen vain, jos se on kyllin radikaali.
Siirtoja tiedekuntien välillä ei voida eikä ole syytä välttää, ja näyttää siltä, että eksaktit luonnontieteet joutuvat pienessä määrin olemaan antavana osapuolena. Tietotekniikan vaatimat lisäykset on kohta tehty, sillä vuoden 1996 budjetissa opetusministeriö on esittänyt korkeakouluille yhteensä yli 80 milj. mk alan koulutuksen ja tutkimuksen lisäämiseen; tällä ylimääräisellä panostuksella on tarkoitus perustaa 25 määräaikaista professuuria. Näin suuri kasvu lyhyessä ajassa panee kuitenkin epäilemään mahdollisuuksia saada kaikkiin virkoihin pätevät haltijat.
Kun jonkin yksikön lakkauttamisesta tai toiminnan uudelleen suuntaamisesta päätetään, huolellinen harkinta on tietenkin välttämätöntä. Rehtorin ja dekaanin tulisi viime kädessä tehdä tarvittavat ratkaisut. Saneerauksen kohde itse tuskin koskaan on sitä mieltä, että muutoksiin on syytä. Solidaarisuussyistä tiedekuntakin saattaa olla haluton tekemään leikkauksia.
Yhteenveto toimenpiteiksi. Opetushenkilökunnan asema ja tehtävät on järjestettävä maamme korkeakoululaitoksessa uudelleen. Professorin viran tulisi olla neliportainen: assistenttiprofessori (A24 pl), apulaisprofessori (A26), professori (A28) ja sopimuspalkkainen huippuprofessori (S30). Sijoituspalkkaluokkiin tulisivat lisukkeet päälle. Yliassistentin virat muutettaisiin määräaikaisiksi (5 + 5 vuotta) assistenttiprofessorin viroiksi, joihin vaadittaisiin dosentin pätevyys. Kaikkien viranhaltijoiden titteli olisi professori. Eteneminen uralla riippuisi kyvyistä, ei vakansseista. Normaalisti professorin virat olisi ensin täytettävä 5-vuotisina apulaisprofessuureina. Kutsumismenettelyllä prosessi olisi saatava hoidetuksi 3:ssa kuukaudessa. Jos ensimmäisen viisivuotiskauden aikana vireää tutkimusryhmää ei ole syntynyt viranhaltijan ympärille, nimitystä ei uusittaisi. Hyvin menestyneille annettaisiin toinen virkakausi tai heidät ylennettäisiin professoriksi. Tuloksellisuuteen perustuvaa palkkiojärjestelmää tulisi niinikään kehittää.
Assistentin virkojen tulisi olla määräaikaisia (3 + 3 vuotta) jatkokoulutuspaikkoja. Opetuskuormaa kevennettäisiin jakamalla tehtävät laitoksella työskentelevien muiden jatko-opiskelijoiden (tutkimusassistentit, tohtorikoulujen tutkijat, stipendiaatit, ulkomaalaiset ym.) kesken. Useampia toimikausia ei edes tohtorin tutkinnon suorittaneille assistenteille pidä antaa, jotta yli-ikäisiä assistentteja ei jatkossa pääsisi pesiytymään laitoksille. Työtehtävien jako sallisi riittävän monien assistentin virkojen muuttamisen yliassistentuureiksi ja sitä kautta assistenttiprofessorin viroiksi. Näin korkeakoulujen virkarakenteen pahin pullonkaula poistuisi.
1600:n tunnin työvelvollisuus olisi otettava lain muutoksella käyttöön koko yliopistolaitoksessa. 'Matkalaukkuprofessorien' ja liiallisten sivutoimien aiheuttamat ongelmat on nopeasti poistettava: professorin tulee olla työpaikalla tavattavissa vähintään neljänä päivänä viikossa, myös lukukausien välisenä aikana. Dekaaneille sekä laitosten ja laboratorioiden johtajille annettavien palkanlisien ehtona tulisi olla, että asianomainen on aktiivinen tutkija. Ikääntyneet assistentit ja tieteellisen työnsä lopettaneet professorit olisi sopivin toimenpitein siirrettävä 55-vuotiaina varhaiseläkkeelle. Pari vuotta ennen professorin eroamisikää rehtorin tai dekaanin olisi käynnistettävä selvitys laboratorion profiilin mahdollisesta muuttamisesta ja uudelle viranhaltijalle asetettavista vaatimuksista. Huonosti menestynyttä yksikköä ei tule uudistaa entisen henkilökunnan avulla.