Arvoisa rehtori, arvoisat Fyysikkoseuran jäsenet, hyvät kollegat.
Ladies and gentlemen.
We physicists can be proud of our profession which has been through the centuries one of the most respected among the different branches of science. Our discoveries have had an enormous impact on the living standard of mankind and they have revolutionizes our thinking of mother nature and also of our own existence. In one word, we have been pioneers and pioneering spirit has been the secret of our past success. Despite of this success we have to be aware of the economic and other trends in the surrounding society and be able and willing to respond to its changes.
At the moment we have several challenges ahead of us.
Me fyysikot voimme olla ylpeitä siitä, että oma tieteenalamme on ollut kautta aikojen yksi arvostetuimmista. Varsinkin viimeisen sadan vuoden aikana juuri fysiikan keksinnöt ovat nostaneet ennen näkemättömällä tavalla ihmiskunnan elintasoa ja samalla täydellisesti mullistaneet käsityksemme ympäröivästä luonnosta ja sen lainalaisuuksista. Olemme osallistuneet tarvittaessa sekä rauhan että sodan töihin. Kiehtovia keksintöjämme on ollut helppo popularisoida suurelle yleisölle ja useat niistä ovat johtaneet tärkeisiin spin-offeihin. Mitä olisivatkaan esimerkiksi nykyajan kemistit ja biologit ilman NMR: ää, ESR:ää, laasereita ja mikroskooppeja. Voimme jopa katsoa, että nykyinen informaatioteknologian aikakausi sai alkunsa fyysikoiden kehittämästä transistorista. Olemme olleet rohkeita pioneereja ja juuri pioneerihenkisyys on mielestäni ollut menestyksemme salaisuus.
Emme voi kuitenkaan tuudittautua itsetyytyväisyyteen, sillä menestyksestä huolimatta meillä fyysikoilla on edessämme mittavia haasteita, jotka johtuvat sekä ulkoisista, meistä riippumattomista muutospaineista että alamme sisäisestä tilanteesta.
Globaalisista muutoksista on selvimmin nähtävissä Kylmän Sodan loppuminen ja sen mukana molempien entisten suurvaltojen, USA:n ja Neuvostoliiton kiinnostuksen väheneminen fysiikan tutkimukseen. Pommin tekijöistä ei ole enää kysyntää siinä määrin kuin aikaisemmin. Samalla suuren yleisön mielenkiinto fysiikkaa kohtaan on hiipumassa ja esimerkiksi biologia saattaa jo nyt olla populaarimpi tieteenala kuin fysiikka. Ihmiset eivät ehkä enää kysy, mitkä ovat materian perimmäiset rakenneosat vaan mitä elämä on ja mistä se on saanut alkunsa. Tieteiden välinen kilpailu ykköspaikasta ja rahoituksesta tulee ilman muuta kiihtymään.
Fysiikan julkinen rahoitus on pienentynyt sekä Venäjällä että USA:ssa; useita valtion keskuslaboratorioita on saneerattu tai kokonaan lakkautettu. Koska samanaikaisesti myös teollisuuslaboratoriot kuten ATT:n Bellin Laboratorio ja IBM ovat vähentäneet omaa fysiikan perustutkimustaan ja siirtäneet voimavarojaan esimerkiksi tietoliikenteeseen ja ohjelmointitekniikkaa, on sekä Venäjällä että USA:ssa perusfyysikoiden työmarkkinatilanne erittäin tukala.
Vierailin viime kesänä USA:ssa viiden yliopiston, New York Staten, Marylandin, Florida Staten, Cornellin ja Princetonin fysiikan laitoksilla, ja jokaisessa niistä minulle kerrottiin fysiikan oppilasmäärien vähentymisestä. Opiskelijat ovat tietoisia työmarkkinatilanteesta ja ovat reagoineet sen muutoksiin nopeasti. Jopa kiinalaiset vaihto-opiskelijat valitsevat nykyään mieluummin yliopistojen sähköosaston ja fysiikassa parhaat jatko-opiskelijat ovat tällä hetkellä venäläisiä. USA:n yliopistot ovat riippuvaisia lukukausimaksuista ja tämän vuoksi kyseisillä fysiikan laitoksilla on edessään opetushenkilökunnan 5-10 prosentin leikkaukset seuraavan 3-5 vuoden aikana. Uskoisin tilanteen siellä kääntyvän paremmaksi vasta 5-10 vuoden kuluttua.
Miten ovat asiat sitten muualla? Vierailin helmikuussa Japanissa ja yllätyksekseni huomasin, että he ovat satsaamassa huomattavia summia juuri yliopistoihin ja perustutkimukseen. Perinteisesti japanilaiset ovat keskittyneet soveltavaan tutkimukseen perustutkimuksen kustannuksella. Tämän on huomannut esimerkiksi yliopistolaboratorioiden surkeasta laitetilanteesta. Nyt yliopistojen laite- ja perustutkimusrahaa ollaan lisäämässä tarmokkaasti ja samalla on aloitettu laajoja kansallisia ohjelmia esimerkiksi mikroelektroniikassa ja nanotekniikassa. Perusteluiksi näille uusille investoinneille japanilaiset isäntämme kertoivat kaksi syytä:
1) Japanissa on talouslama ja siitä yritetään selvitä investoimalla ihmisiin ja opetukseen eikä perinteiseen infrastruktuuriin kuten teihin ja siltoihin.
2) Japanilla on yllättäen negatiivinen vaihtotase lisenssimaksujen kohdalla ja tästä johtuen kansallista innovaatiota halutaan lisätä.
Lisäksi täytyy muistaa, että japanilaiset ovat saaneet eksakteissa tieteissä vain 4 Nobel-palkintoa ja ilmeisesti tämä on heille liian vähän.
Japanissa fyysikoiden työtilanne on hyvä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla ja esimerkiksi postdocin nettopalkka on parempi kuin suomalaisen professorin. Tämä tietenkin johtuu osittain, mutta vain osittain, edullisesta vaihtokurssista. Lisäksi on syytä mainita että muuallakin kaukoidässä perustutkimus elää nousuhdannetta. Esimerkiksi Souliin avattiin viime kuussa uusi teoreettisen fysiikan tukimusinstituutti.
Toistaiseksi eurooppalaiset tiederahoittajat eivät ole seuranneet sen paremmin USA.n kuin Japaninkaan mallia vaan kansallinen tiederahoitus on pysynyt suunnilleen ennallaan.Työtilanne Euroopan fyysikoilla on kohtalainen; vain Saksa ja Hollanti ovat poikkeuksia. Saksassa lisättiin noin 5 vuotta sitten tuntuvasti fysiikan opiskelijoiden lukumäärää . Tämä on johtanut fysiikan maistereiden ja diplomi-insinöörien ylituotantoon ja vastavalmistuneiden huonoon työllistymiseen. Näitä koulutusohjelmia ollaankin jo leikkaamassa takaisin. Vastaavasti on Hollannissa yli 50-vuotiailla, teollisuudesta syrjääntyneillä fyysikoilla ollut vaikeusia sijoittua uudelleen työelämään.
Yhteiset eurooppalaiset tiedeohjelmat ovat tervetullut lisä kansallisten ohjelmien jatkeeksi. Kansainvälisyys on varsinkin Suomessa nostettu meriitiksi. Kuitenkin meidän fyysikoiden, jotka olemme jo vuosikymmeniä olleet kansainvälisessa toiminnassa mukana, olisi nyt ennen muita tieteenaloja syytä kiinnittää enemmänkin huomiota vaihto-ohjelmien ja yhteistyökumpaneiden laatuun kuin määrään.
Suomessa fyysikkojen työtilanne on Nokian imussa tällä hetkellä erittäin hyvä. Tärkeä kysymys onkin tässä vaiheessa, miten tilanne jatkuu ja mitä muita haasteita Suomen fysiikalle ja meille fyysikoille tällä hetkellä on edessä.
Akatemiaprofessori Lounasmaa arvioi viimetöikseen ennen eläkkeelleen jääntiään OPM:n pyynnöstä Suomen eksaktit luonnontieteet. Tässä yli 150 sivuisessa arviossa on kirjattu Lounasmaan omat useassa kohden varsin kriittisetkin mielipiteet Suomen fysiikan nykytilasta ja parannusehdotuksia. Arvio on jo synnyttänyt ja tulee synnyttämään intohimoisia keskusteluja, joihin en tässä halua puuttua, koska arvio on vielä lausuntokierroksella. Toivoisin kuitenkin, että nämä intohimot eivät riko yhteisoämme vaan jotenkin pystymme löytämään kyseisestä arviosta ne kohdat, joista voimme olla samaa mieltä. Yritän seuraavassa etsiä probleemakohtia ja ratkaisuja , jotka omasta mielestäni ovat tärkeitä Suomen fysiikan elinvoimaisuuden sailyttämiseksi.
Ensinnäkin voimme kai kaikki olla samaa mieltä siitä, että Suomessa lamasta huolimatta probleemana ei ole fyysikkojen työtilanne vaan päinvastoin fysiikan opiskelijoiden liian pieni lukumäärä. Tämä johtuu siitä, että lukioista valmistuu aivan liian vähän pitkän matematiikan ja fysiikan taitajia. Tilannetta pahentaa viela se, että kilpailu korkeakoulutasolla näistä vähistä opiskelijoista kiristyy muiden alojen kanssa. Emme voi myöskään unohtaa ammatikorkeakoulujen esiinmarssia lähivuosien aikana. Matematiikan ja fysiikan osuutta lukiossa pitää pikaisesti vahvistaa. Vain sen kautta saamme yliopistojen koulutustuotoksenkin nousemaan.
Toiseksi, emme mielestani ainakaan tiedekorkeakouluissa voi Nokian imusta huolimatta harjoittaa kapea-alaista täsmäkoulutusta tietyn kotimaisen teollisuuden tarpeisiin. Laaja-alainen fysiikan perusteiden tuntemus on mielestani ainoa pohja, jolla fyysikko pärjää nopeasti muuttuvassa maailmassa. Samaa mieltä kanssani on esimerkiski Nokian tutkimusjohtaja Jussi Kuusi, entinen fyysikko.
Sekä yliopistojen että sen laitosten on tukimuspuolella rohkeasti profiloiduttava ja samalla pyrittävä aika ajoin uusiutumaan ja valitsemaan opiskelijoita kiinnostavia uusia aloja. Koska fysiikassa ei tällä hetkellä ole menossa sellaista vallankumousta, jonka esimerkiksi suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan keksiminen vuosisadan alussa synnyttivät, luulisin, että meidän on hyödynnettävä mahdollisimman tarkoin myös poikkitieteelliset alat eli sillat fysiikasta esimerkiksi materiaalitieteisiin, informaatioteknologiaan, lääketieteeseen, biologiaan ja jopa taloustieteisiin. Tästä esimerkkinä voisin kertoa, että Nobel teoreetikko P.W.Andersonin viimeisin oppilas Princetonin yliopistosta siirtyi valmistumisensa jälkeen Wall Streetille ja kehitteli siellä johdannaiskupoissa nykyisin käytetyn tietokoneohjelmiston. Anderson tuntui olevan tästä erittäin ylpeä.
Uusille pioneerialoille meno ei yleensä onnistu laitoksien vanhoilta tutkijoilta. Parhaiten niille päästään rekrytoimalla ulkopuolisia huippuosaajia. Tässä yhteydessä on syytä miettiä, onko korkeakoululaitoksen nykyinen virkarakenne ja virantäyttösysteemi optimaalinen. Kutsumismenettely virkojen täytössä ja korkeakoulujen tutkijoiden, assistentista professoriin, urakehityksen mahdollistaminen ja nopeuttaminen olisivat tervetulleita parannuksia yliopistomaailman vanhahkoon henkilöstöpolitiikkaan.
Tulosvastuu ja tulosohjaus ovat tulleet jäädäkseen yliopistomaailmaan. Tulosohjauksen tärkein ja kiistellyin osa on tietenkin suoritusten arviointi. Arviointikaavat eivät saa olla yksisilmäisiä ja johtaa kehityksen vinoutumiin. Niissä on mielestäni tasapuolisesti otettava huomioon sekä määrälliset että laadulliset tekijät . Erikoisesti henkilöjä arvioitaessa on otettava huomioon heidän työnantajalleen tuottama kokonaishyöty. Yliopisto ei mielestäni tarvitse ainoastaan opettajia ja tutkijoita, vaan myös henkilökuntansa osallistumista hallinto- ja asiantuntijatehtäviin sekä yliopiston sisällä että ulkopuolella.
Voiko tällänen arviointisysteemi sitten toimia? Henkilökohtaisesti tiedän yhden tutkimusorganisaation, missä se toimi moitteettomasti. Bellin laboratoriossa, jossa työskentelin 15 vuotta, meidät tutkijat arvioitiin vuosittain ja pantiin tiettyjen kriteereiden mukaan paremuusjärjestykseen. Seuraavan vuoden palkankorotus määräytyi arvion tuloksesta. Suomessa olemme vielä ilmeisen kaukana tästä. Intohimot ovat jo korkealla, vaikka emme ole vielä päässeet edes keskustelemaan arviointitulosten ja palkan välisestä kytkennästä.
Suomen Fyysikkoseura täyttää ensi vuonna 50 vuotta. Juhlakokouksesta vuoden kuluttua on tarkoitus tehdä tavallista näyttävämpi. Kokouksessa julkistetaan seuramme historiikki, jonka emeritusprofessori Pertti Lipas on ystävällisesti lupautunut kirjoittamaan. Kaikkien Pohjoismaiden ja Balttian maiden veljesseurojen puheenjohtajat ovat alustavasti tulossa juhlaamme. Tarkoitus on myös järjestää Suomen fysiikkaa esittelevä näyttely, johon pyydän kaikia fysiikan laitoksia, instituutteja ja tutkimusryhmiä innolla osallistumaan. Otan myös mielelläni vastaan uusia ideaoita juhlakokouksemme ohjelmanumeroiksi.
The Finnish Physical Society was founded in 1947. Next year we will celebrate our 50th anniversary in connection of the Physics Days. The history of our Society is under preparation by Prof. Pertti Lipas and will appear for that meeting. The chairmen of the Scandianvian and Baltic Physical Societies have been invited and they have kindly accepted to participate. I am also inviting suggestions and ideas from all the member of our Society for the preparation of our birthday.
Perinteisesti fysiikan päivat ovat tapahtuma, jonne meidän kaikkien on ollut hauska tulla tapaamaan hyviä kollegoitamme ja keskustemaan heidan kanssaan sekä fysiikan että tiedepolitiikan viimeisimmistä ongelmista. Toivonkin, että myös nämä XXX Fysiikan paivat olisivat teille kaikille tässä suhteessa antoisat. Toivotan teidät sydämellisesti tervetulleiksi.
Welcome to the 30th Physics Days in Otaniemi.