3. Pisteiden ja vertailulukujen laskeminen opetuksessa 3. Pisteiden ja vertailulukujen laskeminen opetuksessa Perusopetuksen ja jatkokoulutuksen hyvyysluokat kertovat laitoksen opetustyön tehokkuuden, eivät esimerkiksi sitä, kuinka hyvän koulutuksen opiskelijat ovat saaneet. Tekniikan akateemisten liitto julkisti marraskuussa 1995 korkeakouluopetuksen arviointiin kehitetyn KOLA-ohjelman, joka perustuu opettajien ja oppilaitten täyttämien kyselykaavakkeiden antamien tietojen analyysiin. Vasta kokemus näyttää, kuinka hyvin menetelmä toimii käytännössä ja päästäänkö näin todella mittaamaan opetuksen hyvyyttä.
Laskennallisia vertailulukuja ei edes eksaktien luonnontieteiden ja niihin läheisesti liittyvän tekniikan piirissä voi suoraan verrata keskenään, sillä perus- ja jatkokoulutuksessa tarvittavat resurssit poikkeavat toisistaan ja tutkimustulosten julkaisukäytäntö eri tieteenaloilla vaihtelee melko paljon. Fysiikassa, kemiassa ja elektroniikassa tarvitaan perusopetuksessakin laitteita ja kulutustavaraa. Fysiikan ja kemian julkaisuissa on keskimäärin enemmän referenssejä kuin matematiikassa, joten fysiikan ja kemian lehtien impaktiluvut ovat yleensä korkeampia kuin matematiikan sarjojen. Elektroniikassa ja tietojenkäsittelytieteessä käytetään pääasiallisena julkaisufoorumina usein konferenssien proceedings-lehtiä. Erot on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon.
Analyysiä varten arviointini kohteina olleet laitokset ja laboratoriot on jaettu viiteen ryhmään: matematiikka (M-ryhmä, 16 yksikköä), fysiikka ja tähtitiede (F-ryhmä, 33), kemia ja biokemia (K-ryhmä, 28), tietojenkäsittelytiede (T-ryhmä, 12) sekä elektroniikka (E-ryhmä, 7). Yleisesti katsotaan, että impaktiluvut soveltuvat parhaiten perustutkimuksen laadun mittaamiseen. Oman selvitystyöni kohdalla tämä tarkoittaa yliopistojen ja teknillisten korkeakoulujen matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa, mutta tietojenkäsittelytieteen ja elektroniikan laitokset voitiin, yllättävää kyllä, käsitellä hyvin samanlaisella menettelyllä. Tulokset on joka tapauksessa normeerattava.
Laskutyö on eri vertailulukujen P (perusopetus), J (jatkokoulutus) ja T (tutkimus) osalta tehty seuraavasti:
Perusopetus. Tuotos koostuu kolmesta suoritteesta: perustutkinnot, oheisopetus, ja oppikirjatuotanto. Laitokselta valmistuneiden perustutkintojen osalta laskumenettely on suoraviivainen: jokainen FM- (aikaisemmin FK) tai DI-tutkinto antaa yhden pisteen, joiden summaa vuosina 1992 -- 94 merkitsen K :lla. Vuodesta 1995 alkaen on erikseen laskettava luonnontieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkinnot esimerkiksi niin, että kaksi maisteria vastaa kolmea kandidaattia. Oppikirjojen kohdalla menettely on myös helppo. Arvioitavakseni lähetettiin 39 teosta, joiden joukossa oli toisaalta korkeatasoisia ulkomailla kustannettuja kirjoja, toisaalta vähäisiä luentomonisteita. Kustakin teoksesta annoin harkintani mukaan pisteitä väliltä 0 -- 4; laitos- tai laboratoriokohtaista oppikirjapisteiden summaa merkitsen O:lla. Kokonaisuuden kannalta oppikirjojen merkitys arvioinnissa on pieni, mutta ne ovat osoitus siitä, että opetukseen on laitoksella kiinnitetty asianmukaista huomiota.
Oheisopetuksen pisteyttäminen on paljon hankalampaa. Perusteellisten pohdiskelujen jälkeen päädyin seuraavaan menettelyyn: Laitoksella suoritettujen opintoviikkojen kokonaismäärästä U vähennettiin ensin samoina vuosina valmistuneiden perustutkintojen (keskimäärin 180 opintoviikkoa) osuus K.180. Sen jälkeen erotus jaettiin luvulla k .180, jossa k = 5 matematiikassa ja tietojenkäsittelytieteessä ja k = 3 fysiikassa, kemiassa ja elektroniikassa; ero kompensoi sitä, että opetus matematiikassa ja tietojenkäsittelytieteessä ei vaadi laboratoriotyöskentelyä. Ulkopuolisille annettu oheisopetus saatiin näin muutetuksi laskennallisiksi eli 'virtuaalisiksi' filosofian maistereiksi, joista kertyvä pistemäärä V saadaan siis kaavasta
Eräissä laitoksissa ulkopuolisten tenttimät kurssit ovat suuri osa opetussuoritteista, joten V:n lauseke on niille tärkeä. Laskennallinen filosofian maisteri vaatii kaavassani joko 3.180 tai 5.180 opintoviikkoa, mitä perustelen sillä, että kyseessä on approbatur-tasoinen massaopetus, joka vaatii vähemmän resursseja kuin tutkintoon johtava koulutus. Lukunsa myöhemmin keskeyttäneiden opintoviikot pitäisi jättää laskelmasta pois, mutta tarpeellisia tietoja ei valitettavasti ole käytettävissä. Jos laitokselle tai laboratoriolle kirjattuihin tutkintoihin liittyvien laskennallisten opintoviikkojen määrä K.180 on suurempi kuin mihin sen suoritteiksi kirjatut opintoviikot U riittävät, laitos on saanut muilta yksiköiltä enemmän apua peruskoulutuksessa kuin se on antanut sitä. Näin tapahtuu joskus yksiköissä, joiden henkilökunta ei luennoi peruskursseja. Tällöin V on negatiivinen ja siis vähentää perusopetuspisteiden määrää. Näitä tapauksia on kuitenkin vain 5 (kts. taulukko 7). Käyttämäni k :n arvot perustuvat tietenkin harkintaan, jossa minua ovat neuvoneet eräät perusopetuksesta vastuussa olevat TKK:n professorit.
Lopullinen perusopetuksen vertailuluku P saadaan jakamalla pistesaalis K + V + O panostuksella P, siis lausekkeesta
Koska panostus P (kts. taulukko 7) vaikuttaa tulokseen koko painollaan, olen käyttänyt sen määräämiseen paljon omaa ja eri korkeakoulujen taloustoimistojen aikaa. Normitusta varten P on lausuttu megamarkoissa (Mmk = 1 milj. mk). Kerroin b ottaa huomioon sen, että opetus tietojenkäsittelytieteessä ja matematiikassa on halvempaa kuin fysiikassa, kemiassa ja elektroniikassa (kts. kuva 4 jaksossa 19.3.). Laskemalla perusopetuspisteen keskimääräinen hinta taulukon 7 sisältämien tietojen avulla eri ryhmissä, päätin tulosten nojalla F-, K-, ja E- ryhmissä käyttää arvoa b = 1, M-ryhmässä arvoa b = 2/3 ja T-ryhmässä arvoa b = 1/2. Näin perusopetuksen vertailuluvut P saatiin eri laitosryhmissä likimain yhteismitallisiksi. Laskujen tulokset on merkitty sarakkeeseen P taulukossa 7.
Jatkokoulutus. Arviointini kohteena olevan yksikön saavutukset lisensiaattien ja tohtorien koulutuksessa otan huomioon jatko-opetuksen pistemäärää laskiessani lausekkeen L + 3T mukaisesti, jossa L on lisensiaattien ja T tohtorien lukumäärä. FM- ja FL-tutkintoihin verrattuna tohtorit tuottavat siis kolme pistettä. Jakamalla em. lauseke panostuksella saadaan jatkokoulutuksen vertailuluku
Suurin jatkokoulutuksen suora kustannuserä (noin 70%) aiheutuu ohjaajan ja jatko-opiskelijan palkoista. Laitteet taas on hankittu pääasiassa yksikön tutkimusprojekteja varten. Näistä syistä ylläoleva lauseke soveltuu käytettäväksi J :n laskemiseen ilman alakohtaisia korjauskertoimia. Tulokset ovat taulukossa 7.
Lisensiaatin tutkinnot on jyvitetty sille korkeakoulun laitokselle, jossa tutkinto on pääosin suoritettu, vaikka lisensiaattityö olisikin tehty korkeakoulun ulkopuolella. Väitöskirjat taas tuovat pisteitä vain siinä tapauksessa, että tutkimustyö on nimenomaan tehty arvioinnin kohteena olleessa korkeakoulun omassa laboratoriossa, joka saa pisteet myös silloin, kun väitöskirja on 'teknillisistä syistä' tarkastettu toisessa yliopistossa. Pisteet menevät siis sinne, missä työ on tehty, ohjattu ja sen aiheuttamat kulut on maksettu. Ulkopuolisissa laitoksissa laaditut väitöskirjat (esimerkiksi VTT tai teollisuus) eivät tuo pisteitä. Tarkoituksena oli nimenomaan mitata tutkimusaktiviteettia arviointini kohteina olleisssa laitoksissa.
Opetuspisteen hinta. Haluttaessa voidaan perusopetuksen ja jatkokoulutuksen pisteet laskea yhteen, jolloin saadaan koko opetuksen pistemäärä. Käänteisarvo ilmoittaa yhden opetuspisteen hinnan; megamarkoissa
Panostus P löytyy taulukosta 7. Tekijä 2/3 aiheutuu siitä, että arvioni mukaan kaksi kolmasosaa panostuksesta käytetään yleensä perus- ja jatkokoulutukseen ja loppu tutkimukseen, joka tavallisesti saa valtaosan ansaituista varoista.